maanantai 31. maaliskuuta 2014

Hei me lennetään... muttei pilvissä

Vvvvoi lentokeinu...

Niin sunnuntaina oli kisat ATT:lla Milan kanssa, ja harmitushan sieltä tarttui mukaan. Harmittaa sekin että harmittaa, kun tottakai tiedän että epäonnistumiset kuuluu asiaan, eikä niitä pitäisi liioin murehtia. Mila oli siis oikeasti aika super ja en voi olla kuin tyytyväinen sen menemiseen. Ei kaikki kuitenkaan ihan putkeen mennyt.

Eka rata oli hyppäri, ja siinä Mila sai hyllyn heti alkumetreillä kun se päätti yllättäen ohittaa kaksi ekaa estettä vallan! :) Onneksi uskon tietäväni tähän syyn (*osoittaa itseään*). Olin aivan liikaa painamassa omalla asettumisellani ja kädelläni Milaa kiertämään esteet, joten niinhän siinä sitten kävi. Hypärilllä loppurata meni muilta osin muuten ihan ok, mutta kepeille syöttämisellä pilasin itse Milan niille hakeutumisen antamalla väärän käskysanan ja seisomalla sen linjalla. Muutoin hieno rata.

Kaksi viimeistä rataa oli agiratoja. Ekalla agiradalla mentiin aika hienosti, kunnes keinulta Mila otti lentokeinun, ja ihan radan lopulla vielä kääntyi putkelta takaisin. 

No tässä kohtaa mieli ei vielä ollut niin kovin maassa, koska olin Milan menoon kuitenkin tosi tyytyväinen. Viimeisellä radalla jännitin hirveästi taas kerran sitä keinua ja jätin loppujen lopuksi hätäpäissäni täysin ohjaamatta koko esteen ja yritin lähinnä pysäyttää sen vauhtia putkesta ennen keinua... Äh. No menihän se ohi ja siltä radalta siis vitonen. Parit kaarroksetkin meni vähän turhan pitkiksi, mutta ihan ok muuten. 

Tässä kaikki kolme rataa peräjälkeen:
(toi alku on niin nolo, mutta ei voi mitään :D)



Tuloksena kisapäivästä siis HYL, HYL ja 5.

Innokas aksaaja Mila:) Takana meidän tärkeä tukipilari, joka keskittyy kylläkin tällä kertaa ihan muualle kun mun valokuvaukseen ;) 

Harmitus iskikin sitten vasta ratojen jälkeen kun tiedän, että jokainen rata olisi ollut sellainen, jotka me oltais pystytty menemään, jos saisin oman pään pysymään kasassa ja keskittymään ohjaukseen täysillä. Nyt taisi mennä osa energiasta jännitykseen ja panikointiin. Siihen ei kai auta kuin kokemus. Keinu jäi silti eniten harmittamaan... Se menee treeneissä kivasti, mutta viimeaikoina kisatilanteissa (epiksissä ja nyt näissä kolmessa ensimmäisessä virallisessa radassa), menee vissiin multa pasmat sekaisin ja ohjaan sen ihan päin peetä. Eikä kai Milakaan osaa sitä vielä tarpeeksi hyvin kun noin herkästi tuota lentokeinua ottaa. Mutta kun se osaa sen treeneissä! Kontakteissakin oli parantamisen varaa. Ne on meillä ennen mennyt hienosti, mutta nyt olen vähän liikaa harjoitellut tuota taakse jättäytymistä, ja Milalla on mennyt vähän pasmat sekaisin alastulon kanssa. Damn, täytyy ottaa siis kaikki kontaktit nyt tehotreeniin.

Toki radoista löytyi paljon positiivistakin:
- Kaikki rimat pysyi ylhäällä, viimeaikaisista ongelmista huolimatta!
- Milan traivi oli hieno
- Mila tuli ohjaukseen hyvin (oma ohjaus nyt jossain kohtia oli mitä oli, mutta pääasia että Mila tekee juuri niin kuin ohjaan! :) )
- Vieras halli ei jännittänyt ja Mila osasi ottaa paikan päällä ihan rennosti ja olla stressaantumatta
- Mila oli vaan kaikenkaikkiaan niin kuuliainen ja hieno <3 Nyt vaan ohjaajalle päitä hattuun.

Tavoitteet puhtaasta radasta siis siirtyvät tuonnemmaksi, mutta ehkä me vielä tässä kevään (tai viimeistään kesän) mittaan se nollakin saadaan :) Mun "salainen" haave olisi ainakin nousta kakkosiin tämän vuoden puolella, saapa nähdä.

2½ v Mila ja Stella

"Vapaa!" 
(Oikeasti siis "Jes", mutta yleensä tuo 'vapaa' kertoo ihmisille enemmän)

Lauantaina tavattiin myös Milan pentu Kuura piiitkästä aikaa ja hieno jälleennäkeminen oli. Kuura tuntui tunnistavankin minut, ainakin vastaanotto oli kovin lämmin <3 Samana iltana meitä tuli myös moikkaamaan toinenkin lapsukainen, Soni. Energinen ja kaunis paimenkoiranalku hänkin :) Molemmat pennut olivat todella reippaita ja suloisia ja vallan ihania <3

 Kuura lähes 6kk sekä Mila ATT:n pihassa. Näiden kahden sukulaisuussuhteesta ei kyllä voi ulkonäön perusteella omaan siltään erehtyä :)


Soni ja nyrpeä mutsi ;)



4 kommenttia:

  1. Juuri niin, "päitä hattuun" ;) Ja senkin piilovalokuvaaja :D Aina täytyy miettiä radalta ne positiiviset jutut kuten juuri tuossa teitkin. Vain kisaamalla oppii ja tästä lajista löytää ihan uuden perspektiivin vasta siinä kohtaa kun alkaa kisaamaan :) Mila on kyllä niin ihana kun se on maailman rennoin ennen rataa ja sitten radalla on kuin tulta ja tappuraa ja menee juuri sinne minne ohjaat :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh oho, tuo "päitä hattuun" oli oikeasti kirjoitusvirhe mutta toimii se noinkin :D Kiitos Sonia kaikesta tsempistä! ♥

      Poista
  2. Kisoissa ei myöskään ole se oma kotikeinu siellä kentällä! Keinuissa on superpaljon eroja painon (miten nopeasti tai hitaasti laskeutuu) ja pinnoitteen suhteen, joten sekin saattaa vaikuttaa kokemuksen ja ohjauksen lisäksi yllättävän paljon. Tsemppiä ja kyllä ne puhtaatkin radat sieltä tulevat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Ollaan silti kolmella eri keinulla täällä kotonakin treenattu, mutta saattaahan Mila silti oudoksua vierasta keinua. Kiitos, ja joo ihan varmasti :)

      Poista

Iso kiitos kommentista! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittämisen pitäisi auttaa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...