perjantai 9. joulukuuta 2011

Vapaapäivä (ja vähän "koirakuiskaajasta")

Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen sivuilla on juttu "koirakuiskaaja" Cecar Millanista. SEY pitää hänen metodejaan epäeettisinä. Itse olen ennen paljonkin katsonut niitä jaksoja LIV-kanavalta, mutta nykyään olen alkunut ajatella, että tuon miehen opit eivät ehkä olekkaan ihan parhaasta päästä. Toki täytyy myöntää että koirat joiden kanssa Millan työskentelee, niin ovat todella hankalia tapauksia ja ehkä vaativatkin kovia otteita, koska saattavat muuten olla lopetusuhan alla. Mutta siltikin välillä tuntuu vääriltä hänen jotkut koulutusmetodinsa... Toki hän hyviä tuloksia on saanut aikaan, mutta silti; onko alistaminen se oikea tapa kouluttaa? Itse olen yrittänyt soveltaa käytäntöön lähinnä Tuire Kaimion oppeja ja omistan myös hänen kirjansa Pennun kasvatus (joka muuten vink vink on tosi hyvä ja käytännönläheinen!). Niin ja kuulemma tämä Millan on tulossa Suomeenkin "esiintymään" ensi toukokuussa (klik)...  Mitä mieltä te muut olette Cecar Milanista?

Eilen illalla oli täällä Porissa eläinten joulurauhanjulistus. Itse en kyllä ollut paikalla, mutta ihanaa kun näitäkin järjestetään, tapahtumaan oli tietenkin myös eläimillä vapaa pääsy. Näitä on muissakin kaupungeissa tulossa mm. Oulussa 18.12., Turussa 17.12. ja ties missä muualla.

Meillä on ollut aika rauhallinen aamu. Itse olen viettänyt vapaapäivää ja aamulenkin jälkeen ollaan makoiltu ja lämmitelty takkatulen ääressä. Sofi rakastaa maata takan edessä! Niin se teki myös tänään, mutta Mila yritti kovasti häiritä Sofin paistettelua:

Lopulta armahdin Sofia ja houkuttelin Milan pois sen kimpusta. Niin sai sitten Sofi nauttia rauhassa takkatulesta :)


Ja makoilu jatkui...


Pian oltiin kaikki ihan töttöröö.... ZZzzzzzzz..... Näin ne vapaapäivät sujuu sukkelaan :)

8 kommenttia:

  1. Kiitos sun blogikommenteista :) Mä oon niin huono vastailemaan kun mulle ei tuu mitään ilmotuksia noista tulleista kommenteista enkä tiiä mihin oikein vastaisin :D Stella tänään 10 viikkoa ja kirjotin hänestä blogiin kanssa just äsken :)

    Tosta Cesar Milanista piti sanoa etä se käyttää metodeissaan myös piikkipantaa ja jotain sähköpantoja ja vaikka mitä epä-eettistä, Suomen jaksot on vaan sensuroitu niin ettei niitä jaksoja näytetä. Kuulin ton jostain ja järkytyin, enkä aio itse käyttää hänen metodeistaan. Varmasti on osaava tyyppi ja tietää paljon koirista, mutta väitän että on parempiakin keinoja ja mun koirat menis vielä entistä sekasin jos Cesar tulis vähän ojentamaan niitä :/ En muutenkaan voi käyttää pakotteita ollenkaan shelttieni kanssa enkä käyttäis muunkaan rodun kanssa kuin positiivista vahvistamista :)

    VastaaPoista
  2. Joo eli sitä ovikello-systeemiä treenaan sillee et eka opetin ne erikseen menemään niille paikoille ja sitten yhdessä. Sen jälkeen lisäsin ovikellon mukaan (avustajan kanssa siis) Ja ensin sitä että aina kun ovikello soi niin juostaan paikalle, ollaan hetki ja sitten vapautan. Lopuksi se ihminen sielt oven takaa tulee niitten 5-10 toiston jälkeen oikeesti sisään ja koitan saada ne pysymään siellä. Pitäis treenata erikseen tota kestoa ja siellä pysymistä, mut kyl ne aika hyvin pysyy siel ihan siks et ku ne odottaa sitä palkkaa nii kaua kunnes meen palkkaamaan. Kyl se tulee sieltä ku on vaa kärsivällinen:)

    VastaaPoista
  3. Kyllä niissä Cesarin joissain metodeissa on perääkin, mutta itse henkilökohtasesti en tykkää sen koulutustavoista.
    Cesar mm. totuttaa usein kaikki pelottavat jutut koirille niin, että se pakottaa ne johonkin asiaan...

    Mun mielestä kaiken koulutuksen pitäis lähteä positiivisesta kokemuksesta, eikä siitä että niskaa 'purraan' tai että koiraa alistetaan.


    Ihania kuvia (jälleen) ;)

    VastaaPoista
  4. Hei! Olen seuraillut blogiasi jo vähän aikaa ja olen tykännyt todella kovasti! Sofi ja Mila ovat ihania.

    Nyt oli pakko päästä kommentoimaan Cesar Millan asiaa, kun asiaa näyttää tällä hetkellä paljon kaikkia puhuttavan.:) Olen kanssasi aivan samaa mieltä asioista ja olen pohtinut kanssa paljon alistamis asiaa. Parempihan se on että koira saadaan tottelemaan alistamalla lopetuksen sijaan, mutta silti alistaminen tuntuu väärältä!
    Joten lähinnä ristiriitaa herättää... Itse lainasin Cesar Millanin kirjan nimeltä Koirakuiskaaja ja sen avulla opin ymmärtämään vähän hänen metodejaan. Ne kuulostivat järkeenkäyviltä alistamista lukuunottamatta. Tuire Kaimion kirja on muuten aivan paras! (Omistan sen itsekkin :))

    VastaaPoista
  5. ihana blogi:) Ja IHANAT KOIRAT<3 tosta cesar milanista.,.oon miettinyt asiaa ja oon tullut siihen tulokseen, että vaikuttaa nuo "esitykset" rahastukselta vain..itse en menis kattomaan ja eikä ole tarve mennäkkää :)

    VastaaPoista
  6. kiits :) Siis joo todellakin vaalenee turkin väri kun ikää tulee..Ricolla oli ennen tosi tummat korvat ja laikkuja, mutta nyt lähes valkoinen ja harmaat korvat..Rico on väriltään valkovoittoinen soopeli ja Nemo on soopeli. Kaverillani on myös Nemon värinen havanna ja vuodessa vaalentui niin ettei olis uskonut samaksi koiraksi :D

    Ihan tajuttoman hienoja kuvia oot saanut koirista:) mua iha hävettää omat kuvat :D

    VastaaPoista
  7. Ihanan tunnelmallisia ja lämminsävyisiä kuvia!

    VastaaPoista

Iso kiitos kommentista! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittämisen pitäisi auttaa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...