sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Viihtyisä viikonloppu - rannalla & näyttelyssä

Lauantaina oltiin uusien shelttituttavuuksien kanssa Yyterissä vähän juoksuttamassa koiria. Mila juoksenteli jälleen innoissaan Yyterin matalassa rantavedessä pallon perässä, ja nuori neiti Lunakin uskaltautui muutamia kertoja itseään kastelemaan :)






Yllä olevaista kuvista kiitos Lunan omistajalle Jennille! :)




Tänään sunnuntaina oltiin sitten taas vaihteeksi näyttelyissä Milan kanssa pyörähtämässä. Mietin ilmoitanko sinne ollenkaan, koska tuomaria tutkiessani sain sen kuvan, että melko tiukka setä. No ehkä se olikin karistanut osan osallistujista, koska shelttejä oli vain 30. Avoimissa nartuissa oli 6 koiraa, joista kaksi sai ERI:n. Tuomari jakeli tasaisesti ERI:ä ja EH:ta ja useampia kappaleita antoi sekä H:ta että T:tä. 

Mila oli sitä mieltä (kuten nykyään aina näyttelyissä), että esiintyminen oli maailman tylsinsä hommaa. Se haukotteli eikä olisi millään jaksanut seisoa harjattavana pöydällä vaan yritti koko ajan maate. Lisäksi ei innostunut leluista hippasen vertaa. 

No siihen nähden esiintyminen meni sitten ihan ok, vaikka oli se aika innotonta. Tulokseen olen kuitenkin tyytyväinen, vaikkei mitään mullistavaa saatukaan :)

AVO-ERI AVK2

Arvostelu: "Erittäin hyvä tyyppi. Oikealinjainen pitkähkö pää. Silmät, korvat, purenta OK. Sopiva rintakehän vahvuus. Tasapainoiset kulmaukset. Hieman pitkä lanne. Tehokas liikunta, pitkät askeleet" -Tapio Eerola

Kuvat Jenni Nurmi

Mila 2v 10kk <3

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Mitä järkeä?

Kyllä sitä välillä pohtii, että onko tässä bloggaamisessa mitään järkeä? :) Miksi mä tätä teen? Lukeeko mun löpinöitä kukaan? Toki monet lukijoista on ns. "hiljaisia seuraajia", mutta kyllä sitä usein on sellainen olo että itellenikö tässä kirjoittelen :)

Välillä olen miettinyt, että pitäisikö antaa koko homman olla, mutta on tämä kuitenkin niin terapeuttista puuhaa, että melkoinen mullistus saa tapahtua ennen kuin tämän "harrastuksen" jätän kesken. Ja täytyyhän sitä ajatella vähän esimerkiksi facebook-tuttujen hermoja, koska mun face-seinähän täyttyisi entistä enemmän koirajutuista ilman tätä blogia ;)

Ajoittain olen huomannut että blogi on myös taakka. Silloin kun on kiire niin sitä ajattelee että "missä vaiheessa ehdin päivittää blogin?" tai "nyt täytyy päivittää blogi vaikka väsyttää". Eikö ole järjetöntä että tämäkin sitoo noin? :D Haluan kuitenkin kirjoittaa aina kaikesta vähänkään tähdellisestä aiheeseen liittyvästä. Lähinnä kai itseni takia, jotta muistot pysyy järjestyksessä x) En myöskään halua että blogi hiljenee turhan pitkäksi aikaa.

Enemmän tämä kuitenkin antaa kuin ottaa. Vaikka sitten vain itselle, muista kun ei  tiedä että antaako tämä kelleen mitään. Kiinnostaako ihmisiä oikeasti toisten blogit vai vain omat? Itse luen kyllä paljon muiden blogeja (vaikkakin ajoittaisesti) mutta kommentointi usein jostain syystä jää. Pitäisi kyllä ryhdistäytyä sillä saralla :)

Onhan tämä blogin pitäminen aika ihana asia loppujen lopuksi. Olen koko elämäni ollut sellainen, että on täytynyt pitää kirjaa elämästä ja muistoista (nuorempana päiväkirjat, kaverikirjat, yms, nykyisin valokuva albumit, kuvakirjat, facebook..). Ilman tätä blogia olisi moooni ihana tapahtuma päässyt unohtumaan tai ainakin haalistunut mun olemattomassa muistissa ;)

Juuri tuossa selailin vanhoja postauksia, ja saihan ne aivan ihania muistoja mieleen ja hymyn huulille. Ei voi kyllä kuin suositella bloggaamista kaikille sitä harkitseville, jos löytyy rakas aihe, josta haluaa kirjoittaa ja pitää "muistokirjaa".

JA ilman tätä blogia olisi ainakin yksi erittäin tärkeä ystäväkin jäänyt tupsahtamatta mun elämään!! Tunnistanet itsesi ;) <3

Onko muilla koskaan bloggaus-kriisejä?


Tämä kuva ei liity sinällään aiheeseen, mutta täytyyhän sitä nyt eilen saapuneesta näyttelyiden ykkösruusukkeesta kuva julkaista ;) Vaikka sen ansaitsemisesta onkin jo yli vuosi aikaa :D

HYVÄÄ JUSSIA KAIKILLE!! <3

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Uimakoulu osa 2

Kirjoitin [klik] tuossa viikko-pari sitten, että Milalla on käynnissä uimakoulu. Mila ei siis ole koskaan aiemmin uskaltautunut uimaan, mutta edelliskerralla se uskaltautui pari kertaa pienen pienen lenkin tekemään. Nyt kun oltiin toista kertaa ja tarkoituksena oikeen uimaan houkuttelua, niin sujui jo huomattavasti paremmin! Tällä kertaa oli pelastusliivit mukana, ja ne antoikin Milalle mukavasti itseluottamusta ja se ui melkoisen rennosti ja haki lelua ihan kunnon matkan päästä vedestä.

Aluksi uiminen näytti melkoiselta pärskimiseltä:


Mutta muutaman treenikiepin jälkeen tekniikka näytti jo paljon paremmalta. Ideani oli houkutella Milaa uimaan, ilman minkäänlaista pakottamista. Tämä sujuikin lopulta helposti, koska Mila on niin kovasti lelujen perään. 




Sukeltaminenkaan ei tuntunut olevan ongelma... :)

Sofikin kävi uimassa, mutta se onkin jo vanha konkari :) Sofi tykkää uida aina jokusen lenkin, mutta se ei viihdy pitkään vedessä. Viilentymässä se käy kuitenkin lähes aina kun on mahdollisuus (myös talvella).









Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen ja positiivisesti yllättynyt, kuinka nopeasti Mila omaksui uimisen :) Tänään mökillä Mila ui jo rohkeasti melko pitkiä matkoja ilman liiviäkin. Tästä on hyvä jatkaa treenejä, ja päästään toteuttamaan jatkossa mahdollisesti uintia ihan kuntoilumielessä :)






tiistai 3. kesäkuuta 2014

Kaljusta karvaiseksi - ja lohjennyt hammas!

Milan turkki alkaa pentujen jälkeen vihdoin olla täydessä mitassa - juuri "sopivasti" kesäksi. Ensi talveksi se varmaan taas tiputetaan, näinhän meillä on mennyt joka vuosi :D

No, tästä näkee hyvin turkin kehittymistä:
(Lähtötilanne joulukuussa siis pentujen ollessa luovutusiässä eli kaksi kuukautta synnytyksen jälkeen)



Toukokuun kuvassa turkki ei aivan vielä ole täyspitkä, mutta lähestulkoon. Milan turkki on nyt melko samanlaatuinen kuin ennen pentujakin, ehkä inasen pehmeämpi. Mutta mielestäni edelleen hyvänlaatuinen, kuten on aina ollut. Turkin väri parani ensisestä hieman, vaikkei se edelleenkään täydellinen merle väri ole :)


Viikko sitten tämä tapaturmamagneetti katkaisi myös mystisesti hampaansa. Eläinlääkärin mielipide oli, että annetaan olla. Mikäli alkaa vaivaamaan, niin poistetaan. Tällä hetkellä ei vaivaa millään tapaa :)



sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Pessimisti ei pety? - Kotikisat 1.6.

Ei hyvää, jos ei huonoakin - vai miten se sanonta meni? Mun omat ajatukset ärsyttää mua nyt niin, että purkaudun:

Tulin juuri kotiin meidän kotiagikisoista, vähän ristiriitaisin tuntein. Oli ihanat kisat, ja oli ehdottomasti mukavampaa olla kotikisoissa lähellä ja tuttujen ihmisten ympäröimänä. Etukäteen jännitin meidän kompastuskiviä, eli keinua ja rimoja.

Hyppäriltä tuli 15 virhepistettä, agiradoilta 10 ja HYL. Keinut toimi molemmilla agiradoilla kuin unelma (jes! <3), mutta virhepisteet tuli tällä kertaa kepeiltä (molemmilla radoilla) sekä rimoista. Myös yhdestä putkesta tuli vitonen.

Oikeastaan ei jäänyt kovin huono fiilis edes. Radat ei olleet huonoja, mutta omassa pääkopassa tuntuu olevan jokin vinksallaan. Esim. viimeisellä agiradalla, ensimmäinen puolisko meni aivan loistavasti, mutta kun kepit meni ihmeen sähläämiseksi, niin jotenkin luovutin koko loppuradan suhteen ja se meni niin penkin alle ettei ole koskaan mennyt. Tuntui jälkikäteen epäreilulta Milaa kohtaan, kun ohjasin koko loppuradan kuin veltto makarooni. Kaikki radat oli kivoja ja me aivan varmasti oltaisiin ne pystytty menemään, mutta samat jutut jotka treeneissä toimii, ei tunnu toimivan kisoissa.

Kisajännitys vaivaa minua kyllä kovasti. Tai jotenkaan en osaa keskittyä. Pää lyö lähes aina tyhjää juuri ennen rataa ja sen aikana. Olen ihan oikeasti yrittänyt olla optimistinen ja ajatella, että kyllä tämä tästä ja että kyllä me vielä tullaan pärjäämään (ja uskon niin edelleen). Mutta valehtelen, jos sanon ettei tämä meidän huono kisamenestys harmita. Mila on ihan superkoira ja tiedän että se osaa ja tiedän että minäkin osaan, mutta jotenkin joku aina menee pieleen kisoissa. Ja minulla tosiaan ei ole yhtään mikään kiire esim. kakkosluokkaan, mutta toivoisin vain onnistumisia kisaradoillekin. Jos lähes jokaisen radan jälkeen on epäonnistunut olo, niin kyllä se syö mielialaa.

Rakastan kuitenkin tätä lajia edelleen ja treenaaminen Milan kanssa on aina kivaa! Kisat on kuitenkin alkaneet jollain tapaa ahdistamaan. On jo etukäteen sellainen olo, että ei me tänään varmaan pärjätä. Ehkä kuitenkin olen sellainen perus pessimisti - eli kannattaa valmistautua pahimpaan, ettei sitten pety niin kovasti. Toisaalta itseni tuntien, mikäli odottaisin aina täydellistä rataa, niin harmittaisi triplasti enemmän epäonnistuminen.

Ratojen jälkeen sain onneksi kuulla myös kannustavia sanoja, kiitos niistä teille joiden suusta niitä tuli! :) Luovuttamassa ei missään nimessä olla, katsellaan uusia kisoja taas tässä jossain kohtaa.

Paras fiilis tänään jäi Milasta, olen niin niin tyytyväinen tähän koiraan kaikin puolin <3 Oman pääkopan voisin vaihtaa kylläkin... ;P

T. Pessimisti-Eeva (yritän kyllä ryhdistäytyä tässä ajan kanssa... !)


Tässä tämän päivän radat järjestyksessä hyppäri, agirata, agirata:





Ja nolona esitän myös viimeisen radan: ootteko ikinä nähneet yhtä ponnetonta "ohjausta" kun mulla keppien jälkeen, ei saamari tossa olis jonkun pitänyt kolauttaa mua klapilla päähän!



Eipä tässä muuta kuin nokka kohti uusia pettymyksiä...

... No ei vaineskaan! ;)

***
//muoks: Kiitos Sonia puhelinkannustuksesta! ;D Tosiaan, positiivistakin tästä päivästä löytyi tosi kovasti! Keinut !!! Olen niistä niin onnellinen :) Ja Milan eteneminen ja radan lukeminen muutenkin, ja kontaktit (yhtä A:ta lukuunottamatta) ja kisapäivä oli oikeasti tosi mukava :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...