sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Mila saikulla ja kevätkuvia

Hyvää pääsiäistä kaikille! :)

Meillä on vähän sairaslomailtu agilityn suhteen, kun Mila loukkasi kyntensä viime tiistaina. Takapihalla heiteltiin fresbeetä ja kynsi siinä sitten jotenkin lohkesi ja verta tuli aika lailla. Muutaman päivän Mila nilkutti kunnolla, mutta nyt ei enää juurikaan. Pidetään kuitenkin edelleen tossua tassussa suojana, koska se alkaa heti vuotamaan kun Mila viilettää tuolla kovassa lumihangessa... Toivottavasti päästään kuitenkin ensi viikolla jo treenaamaan normaalisti. Milaa ei juurikaan tossu häiritse, eikä sitä tainnut kynnen kipukaan suuremmin haitata, oli kova työ viime viikolla pidätellä neitiä juoksemasta, ja nilkuttamisesta huolimatta se olisi jatkuvasti halunnut hakea keppiä tai frisbeetä.


Nyt viikonloppuna oltiin mökillä ja oli aika mahdotonta pakottaa Milaa lepuuttamaan jalkaansa ja hyvinhän se tossuineen menossa mukana pysyi vaikka vauhtia riitti:


Mila ja Sofi











 Mila roikkuu usein Soin hännässä :)



Nessi ja Mila

Tämä taisikin olla viimeisiä kertoja mökillä, ennen jäiden perusteellista sulamista. En enää ota koskaan riskiä, että kävisi niin kuin pari vuotta sitten.

Niin ja mikäli täällä on porilaisia westie- tai sheltti-ihmisiä lukemassa, niin perustin facebookkiin Porin westielenkit sekä Porin seudun sheltit -ryhmät, joihin saa kernaasti liittyä :) Huomenna maanantaina onkin ensimmäinen shelttilenkki sovittuna. Westielenkit käynnistetään talvitauon jälkeen tässä piakkoin keväällä.

4 kommenttia:

  1. Ihania juoksukuvia tytöistä!:) Ja hauska tuo missä Mila ja kisu istuvat vierekkäin! Tulevatko hyvin toimeen?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo ne tulee oikeen hyvin, kissa on tosi kiltti ei ole kynsiään näyttänyt varmaan koskaan :) Sofi sen sijaan vaatii edelleen hieman totuttelua kissaan... :P

      Poista
  2. Heippa

    Meidän westie on vasta 3 viikkoinen ja joudumme häntä odottelemaan jokusen viikon, mutta täytyy pitää mielessä nuo westie-lenkit, jos sitten syksyllä päästäisiin mekin porilaiset mukaan :)

    T:Anna

    P.S. Pepin ja Rillan blogin kautta löysin tänne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiitos kommentista :) Onnea tulevasta pennusta ja tervetuloa vaan mukaan westielenkkeilemään :)

      Poista

Iso kiitos kommentista! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittämisen pitäisi auttaa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...