sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Milan kisakorkkaus agility epiksissä

Mila ja minä päästiin tänään ensimmäistä kertaa kisaamaan epiksissä, jotka järjesti Paha ry. Pohdin kovasti, että olisinko ilmoittanut Milan pelkälle hyppyradalle, mutta päätin sitten viimetipassa ilmoittaa myös agilityradalla, kun on meidän kontaktit kuitenkin aika hyvässä mallissa. Osallistuttiin siis molempiin mölliratoihin mediluokassa.

Etukäteen ei paljonkaan jännittänyt, mutta sitten kun meidän vuoro tuli niin alkoikin yhtäkkiä jännittää kovasti ja sen huomasi omassa ohjauksessani. Keskittyminen oli ihan hukassa ja tuli tyhmiä töppäyksiä ja olin myöhässä persjätössä ja myöhemmin vähän valssissakin. Ohjaus oli liian hätäistä jopa parissa suorassa pätkässä, jolloin Mila ei lukenut esteitä kunnolla. Virhepisteitä siis tuli parista esteen ohituksesta sekä hyllystä viimeisellä esteellä, mutta kaikesta huolimatta oltiin kolmansia tässä möllihyppärissä.

(Videot vähän huonolaatuisia, kiitos laadukkaan kamerani..)

Möllihyppäri (medi)
Aika: 41,83 (-7,17)
Virhepisteet: 30
Sijoitus: 3. 



Seuraavaksi oli vuorossa möllien agirata, eli nyt oli radalla myös kontakti-esteitä. Tähän rataan keskityin paljon paremmin ja Mila menikin puhtaan nollaradan parhaalla ajalla eli sijoituttiin ykkösiksi. Myös kontaktin neiti meni tosi hienosti, puomilla palkkasin Milan eikä siitä näissä epiksissä tullut virhepisteitä.

Mölliagi (medi)
Aika: 30,22 (-18,78)
Virhepisteet: 0
Sijoitus: 1.



Ekaan rataan olen Milan osalta ihan tyytyväinen, mutta oma ohjaus oli aika syvältä :) Toiseen rataan olen pelkästään tyytyväinen, se meni tosi kivasti! Hyvä fiilis jäi kaikenkaikkiaan :)

  Möllihyppärillä sij.3.

 Mölliagiradalla sij. 1.


4 kommenttia:

  1. Onnea! + kylläpä siellä päin on hyvät palkinnot epiksissä :D

    VastaaPoista
  2. Vau kylläpä te meettekin hienosti!:) Onnea tuloksista!
    Mä en varmaan ikinä uskaltaudu kisailemaan, edes epiksissä hahah:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Kyllä sä epiksiin voisit ainakin ihan hyvin tulla, monet koirat haahuili siellä missä sattu ja väisti melkeen kaikki esteetkin ;P

      Poista

Iso kiitos kommentista! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittämisen pitäisi auttaa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...