torstai 1. tammikuuta 2015

Lupaan...


Näinpä. Sen kummempia lupauksia en siis uudelle vuodelle tee, muuta kuin, että yritän viettää ihanan vuoden ja nauttia siitä mahdollisimman paljon. Hieman voisin kuitenkin kurkistaa minun ja koirien viime vuotisiin tavoitteisiin, jotka näyttivät tältä:

TAVOITTEET VUODELLE 2014:

- Mila kanssa korkataan viralliset agilitykilpailut, ja jos oikein hurjaksi ruvetaan niin tavoitteena saada myös ainakin yks nollarata, ehkä jopa agilityn ykkösruusuke? Rippuu kaiketi siitä kuinka ahkerasti innostutaan kisaamaan... :) 
- Sofin kanssa käydään ainakin yhdessä toko-kokeessa ja/tai rallytoko-kokeessa
- Milan kanssa käydään hankkimassa pari avo-luokan näyttelytulosta, tavoitteeksi voisi asettaa ERI-arvostelun, ja olisihan se SA:kin mukava.
- Opettelen trimmaamaan Sofia enemmän itse
- hankitaan kotiin Dobo-pallo ja opetellaan treenaamaan sillä 
- Viimeiseksi vähän häilyvämpi tavoite; eli saisin koirien lenkkikäyttäytymistä viilattua paremmaksi ja hankittua niille paljon sosiaalisia kanssakäymisiä. Kulunut puoli vuotta on pentu-juttujen vuoksi ollut koirien osalta melkoista koti-elämää, joten sosiaalistamiseen pitää taas vaihteeksi panostaa kunnolla.
- Itselleni asetan tavoitteeksi osallistua edustamieni seurojen talkoisiin sekä hankittua omat agilitykengät ;)


Oho, olipas tavoitteita. Milan kanssa tuli tosiaan korkattua agikisat ykkösissä, ja tulihan se yksinollaratakin. Jos voisin peruuttaa ajassa taaksepäin, niin en tekisi enää tällaisia tavoitteita, ja ensi vuodelle tuleekin erilaiset tavoitteet. Jatketaan nyt kuitenkin loppuun asti tätä reittiä, mikä on tuolle edelliselle vuodelle kirjailtu. Sofin kanssa tosiaan en käynyt missään virallisissa kokeissa, joten sen tavoitteen perään voi piirtää ison punaisen ruksin, samoin Sofin trimmaamisen itseharrastamiselle. Trimmaajalla ollaan edelleen käyty. Milan näyttelytulokset kyllä saavutettiin, vaikkei kovin monessa kehässä pyörähdettykään. Eikä hankittu myöskään sitä dobopalloa, joten sekin tavoite meni metsään. Talkoissa tuli käytyä ja uudet agikengätkin on hankittuna (jotka ei kyllä enää ole niin kovin uudet). 

Siinä lyhykäisyydessään. Voin vain todeta, että olipas edelliselle vuodelle asetettu tulospainotteiset tavoitteet. Tänä vuonna lähdetään eri asenteella liikkeelle.

Tavoitteet vuodelle 2015:
- Milan kanssa saadaan treenattua rima-ongelma kuntoon. Samoin keppikulmat pitäisi saada vahvemmiksi. Mitä luokkanousuihin tulee, niin tällä hetkellä mulle on aivan sama missä luokassa me kisataan, vaikka juostaisiin ykkösten ratoja hamaan loppuun asti, kunhan saataisiin onnistumisen kokemuksia ja ratoja, joista jää hyvä mieli. Milan kanssa kisaaminen ja harrastaminen ylipäätään on ollut älyttömän palkitsevaa, ja toivon että me pidetään hauskaa myös tämä vuosi.
- Koirien pysyminen terveenä. En aio ottaa stressiä tai viilata pilkkua, mutta teen maalaisjärjen rajoissa voitavani, että nuo tyypit saisivat terveellistä pöperöä ja tarpeeksi liikuntaa. Samat tavoitteet voisin asettaa itselleni!!

Ei muuta. Näin pienillä tavoitteilla aletaan tämä vuosi :)




Muutamia kuvia vielä joulusta:

 Sofi, Luna, Nella ja Mila. Hassusti näyttää ihan kuin meillä olisi tulipalo sisällä ^^

 Sofin kaunistautumishetki

 Luna vartioimassa erästä tiettyä lahjaa

 Sori, Mila, Nuppu, Helmi ja Venla

Vuoden viimeinen sheltti-selfie


Antoisaa Uutta Vuotta jokaiselle, ja kiitos niille ihanille lukijoille, jotka ovat tänäkin vuonna olleet meidän matkassa <3


3 kommenttia:

  1. Olipa teistä taas nättejä kuvia, mut nättejähän te oottekin. Oikein onnistunutta ja ilosta vuotta 2015!

    VastaaPoista
  2. ONNEA Tulevalle Vuodelle! Mila on agi-tykki ja yhdessä olette huippupari! <3

    VastaaPoista
  3. Hyvä määrä tavoitteita :) mulla on sama linja: ei liikaa tavoitteita :D Tykkään kovasti tuosta Milan "pääkuvasta". Tyttö on kyllä niin kaunis <3

    VastaaPoista

Iso kiitos kommentista! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittämisen pitäisi auttaa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...