tiistai 22. lokakuuta 2013

Pennut 2 viikkoa!

Pieni kuvapainotteinen päivitys taas pennuista. Tänään pienokaiset siis kaksi viikkoa ja hienosti ovat kehittyneet. Kaikilla on jo kokonaan tai osittain silmät auki ja kävelemäänkin jokainen jo pääsee, tosin vaihtelevalla askelmäärällä :)

On ollut kiva kun on saanut olla kotona pentujen kanssa (mitä nyt muutamia työvuoroja olen tehnyt), vaikka mitään suurempaan tekemistä niiden kanssa ei ole ollutkaan, kun pennut nukkuvat edelleen kaiken aikaa, lukuunottamatta ruokataukoja. Onhan niitä tullut pusuteltua ja sylitettyä jonkinverran.

Pieniä luonne-eroja on myös jo mielestäni havaittavissa pentusissa, Kuura ja Junnu tuntuu pippurisimmilta tapauksilta, herkästi ilmaisevat mielipiteensä ;) Tyytyväisiä nekin yleisestiottaen ovat eivätkä turhasta piipitä, mutta jos kesken unien nostetaan syliin tai sopiva tissi ei heti löydy, niin johan saattaa päästä kiukkuinen vikinä :) Poitsu taas on rauhallisuuden tyyssija eikä turhasta äännähtele tai möngi :) Viiru ja Tähti taas ovat melko perusjätkiä, meneviä viilipyttyjä :P

Kasvukin pysyy tasaisena, jokaiselle tulee painoa hienosti. Tänään oli jo kaikki päässeet yli 500g. Lapsukaiset ovat kooltaan tällä hetkellä tässä järjestykssä isoimmasta pienimpää: Junnu, Viiru, Tähti, Kuura, Poitsu.

Junnu
Viiru
Tähti



Kuura
Poitsu







Siinä "viralliset potretit" :) Ja tässä vielä vähän sekalaista kuvaa koko poppoosta:
















8 kommenttia:

  1. Noi kasat on parhautta ♡ Arvaa onko shelttikuume hallinnassa.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, mihinkän mun vastaus meni kun kerran jo vastasi eilen ja se tallentui sillon? o.O No joka tapauksessa, sanoin vaan että mullakaan ei ole koskaan pentukuume hallinnassa, joten älä huoli ;) Onneksi näillen pennuille on kaikille löytynyt hyvältä vaikuttavat kodit, niin ei voi jättää yhtään kotiin, kuten ei ollut alun perin tarkoituskaan :)

      Poista
  2. Voi kun ne on niiiiin pieniä! Ihania kuvia :)

    VastaaPoista
  3. Ai, että ne ovat suloisia! Taas superihanat kuvat! Ja, pentukuume nousee edelleen... ;)

    VastaaPoista
  4. On kyllä söpösiä pupseja. Joo.

    Tiäkkö kuule, että meijän äippä on alkanut harkita kolmatta koiraa. Tyttökoiraa, joka ei olis mäyris. Täytyykin näyttää näitä pentukuvia hänelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta, joo näytäppä ihmeessä. Shelttiä kannattaa kyllä vakavasti harkita :)

      Poista

Iso kiitos kommentista! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittämisen pitäisi auttaa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...