keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Pennut syntyneet!

Eilen vihdoinkin oli pentusten syntymäpäivä! <3 Täysin laskettuna aikana, eli 63. vuorokaudella nämä sitten päättivät maailmaan tulla :) Aloitin Milan lämpöjen seurannan viikkoa ennen laskettua aikaa, ja lämmöt alkoivat perjantaina sahaamaan 37,8 ja 37,1 välillä. Tätä jatkui pari päivää ja lopulta maanantaina päivällä lämmöt tippui 36,3 asteeseen ja siinä kohtaa arvasin synnytyksen käynnistyvän. Samana iltana viiden aikoihin Mila alkoi tehdä pesää tarmokkaammin ja läähätteli ajoittain. Samaa jatkui koko illan ja yön, ja lisäksi Mila alkoi käydä hieman levottomaksi. Vaikka valvoinkin koko yön Milan kanssa, niin silti oli sellainen olo, että mahtaako synnytys käynnistyä lainkaan kun Mila oli niinkin rauhallinen ja nukkuikin osan yötä. Yön aikana alkoi myös ripulointi, mikä oli hyvä merkki. Aamulla kun lämmöt eivät olleet kuitenkaan kuin hyvin vaivaisesti lähteneet nousemaan, niin soitin jo päivystävällä eläinlääkärillekin, että onko tässä tarvetta huoleen. Eihän meillä tietenkään mitään hätää ollut, kun vedet oli vielä tulematta ja Mila tosiaan oli rauhallinen. Näin puhelimen päässäkin sanottiin ja jatkettiin siis odottelua.

Mila lämpökäyrä (X = synnytys)

 Vertauksena "oppikirjan" lämpökäyrä (Kirjasta Parempaan pentutuloksee - Helena Koskentalo)

Eipä mennyt kuin tunti eläinlääkärille soitosta eteenpäin kun Mila alkoi jo ponnistaa. Tämä vaihe alkoi melko yllättäen, kun avautusmisvaihe oli ollut niin helppo. Mila hoisi homman kyllä älyttömän hienosti, ensimmäistäkään valituksen ääntä ei päästänyt ja keskittyi täysin hommaansa. Yöllä se oli oleillut minun vieressäni, mutta tässä kohtaa se siirtyi pentulaatikkoon. Mila oksensi hieman pari kertaa ja näkyviä voimakkaita supistuksia kesti kolmisen varttia, jonka jälkeen maailmaan tupsahti trikkiuros klo 9:30. Autoin itse tältä ensimmäiseltä kalvot pois naaman edestä, mutta Mila hoisi hienosti loput. Kohta oli jo pentu puhdas ja nisiä hamuilemassa. Noin puolen tunnin kuluttua alkoi seuraavat supitukset ja toinen trikkiuros syntyi vajaan puolentoistatunnin kuluttua ensimmäisestä. Syntymävälit lyhenivät koko ajan ja puolentunnin kuluttua syntyi myös pieni merletyttö, jota seurasi pian merlepoika. Tässä kohtaa huokaisin jo helpotuksesta kun oltiin selvitty omin avuin, ja Mila osasi hommansa niin hienosti. Ultrassa tosiaan oli näkynyt neljä pentua, mutta aivan odottamatta pian merlepojan jälkeen Mila alkoi taas ponnistaa! Ja viho viimeisenä syntyi vielä kolmas hyvin tummanvärinen trikkipoika :) Mikä yllätys! Pennut syntyivät kaikki kolme tunnin sisällä ja puoli yhdeltä saatiin vihdoin Milan kanssa rentoutua <3

Kaikki on ihan hyvän kokoisia ja reippaan oloisia pentuja. Trikkipojat painoi 200g, merlepoika 180g ja ainokainen neitokainen painoi 160g. Kaikki pennut olivat tänä-aamuna punnituksen mukaan saaneet 20g lisää painoa, joten ainakin maitoa on tainnut tulla :) Mila taas hoikistui ihan silmissä kun oli pennut saanut pihalle, ja ihmekkös tuo. Tuore äiti oli myös niin väsynyt suosituksen jälkeen, että jalat ihan meinasi pettää alta kun vein sen pisuille. Mutta nyt se on jo virkistynyt, kun on saanut syötyä ja juotua pitkän paastoamisen jälkeen <3

Tässä sitten nämä meidän tuoreet vastasyntynet pienokaiset eilen kuvattuna:

Pojat "ylärivissä" ja tyttö "alarivissä"


merle tyttö oikealla

 Tyttö poikien keskellä.



tri urokset, blm uros (ylempänä), blm narttu (alempana)

Parempia kuvia sitten aikanaan :)

15 kommenttia:

  1. Voi ei mitä marsuja! :D Ihania, paljon onnea! <3

    VastaaPoista
  2. Ai nyt he vihdoinkin syntyivät! <3 Ihania pikku palleroita, meinas ihan itku tulla! Isot onnittelut sinne päin ja hienoa, että kaikki meni hyvin! Ja tuli vielä yllätyspentukin! :)

    Tiia

    VastaaPoista
  3. Onnea hienosta viisikosta!! :-)

    VastaaPoista
  4. Ihanaa! Paljon, paljon onnea! <3

    VastaaPoista
  5. Äääks, miten ihania pentuja! <3 Mahtavaa kuulla, että synnytys sujui hienosti :)

    T: Laura (tällä kertaa se pentuja kysellyt ;))

    VastaaPoista
  6. Onnea suloisesta katraasta! :)

    VastaaPoista
  7. Onnea ihanista pentusista, ne on niiiiiin herttaisia <3 Rapsutuksia Mila-mammalle ja hellyyttä pienille. Unohtamatta Sofia :)

    VastaaPoista
  8. Paljon onnea pentusista <3 Nauttikaa!

    VastaaPoista
  9. Ihania kuvia pikkujengistä! Voi, että ne ovat söpöjä! ONNEA vielä kerran täältä Panelian puolelta!

    VastaaPoista
  10. Hieno katras! :) Onnittelut pikkuisista

    VastaaPoista
  11. Onnea pennuista! :) Toi mustin trikki vaikuttaa tosi tyylikkäältä!

    VastaaPoista
  12. Ihanaa että kaikki meni hyvin, onnea teille! Ja taas opin uutta, en ole kuullutkaan tuollaisesta emon lämmön sahaamisesta aikaisemmin. On ainakin toistaiseksi ihan pimennossa nuo pennutusasiat :)

    VastaaPoista
  13. Kiitos paljon kommenteista ja onnitteluista! <3 Riikka: Mullekin tuli vähän yllätyksenä tuo sahailu, tiesin kyllä että lämpö laskee, mutta ajattelin että se laskisi sitten kerralla, siksi sainkin väärän hälytyksen perjantaina kun luulin, että synnytys lähti käyntiin kun ekan kerran lämpö laski lähelle 37 :) Mutta onneksi oli kirjassa kuva mallina, niin ei päässyt liiaksi huolestumaan, kun menikin vielä pari päivää :)

    VastaaPoista

Iso kiitos kommentista! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittämisen pitäisi auttaa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...