keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Kevätpolut ja Sofin terveiset

Lähiaikoina ollaan saatu nauttia aivan ihanista aurinkoisista kevätpäivistä, vaikka melkoisen kylmää onkin ollut elohopean pyöriessä siinä nollan molemmin puolin. Ollaan tehty paljon lenkkejä metsissä, joissa koiria on saanut pitää vapaana.

Meidän vakkari metsälenkki kotiovelta lähdettynä

Viime viikon lopulla oltiin äidin ja koirien kanssa Pomarkun Isonevan soidensuojelualueella lenkkeilemässä pitkästä aikaa. 





Kuten kuvista näkyy, on meidän wesselit (varsinkin Sofi) trimmin tarpeessa, ja trimmiaika odottaakin 16.4. Ennen sitä koirat kaipasivat kunnon pesua, ja koska kahta viikkoa ennen trimmiä ei tietystikkään saa westiä pestä, niin piti pikapikaa mennä ostamaan oikeanlaista shampoota, kun vanhan oli päässyt loppumaan. Olen nyt pariin kertaan joutunut Sofia pesemään Milan shampoolla, ja täytyy todeta että sillä tosiaan ON merkitystä, millaiselle turkille shampoo on tarkoitettu ;) Näiden pesujen jälkeen Sofilla oli tosiaan pöyhkeä kihara ja pumpulinen turkki, jota sillä normaalisti ei ole. Tietysti se vaikutus kuluu nopeasti ja Sofin oikeanlainen karkea turkki palaa takaisin, mutta siitäkin huolimatta kävin nyt vihdoin ostamassa sille oikeanlaista ainetta.

Paikallisessa eläintarvikeliikkeessä Pet Porissa ei myyty meidän vakkarishampoota, joten ostin myyjän suosittelemaa toisenmerkkistä shampoota, joka myöskin on tarkoituttu karkealle karvalle. Tämä tuote oli Anju Beaute Paris, joka maksoi hunajaiset 16e. Samaa hintaluokkaa kyllä kun meidän entinenkin shampoo (Green Fields).  

Sofi ylipitkine turkkeineen ja takaa kurkkiva Mila

Myyjä vinkkasi, että kannattaa laimentaa shampoo 1/5, koska on ihan turha laittaa "raakana" suoraan turkille, koska toimii ihan yhtä hyvin laimennettuna. Kertoi aineen olevan siis erittäin riittoisaa näin käytettynä. Näin tehtiinkin ja oikein hyvin toimi. Pesun jälkeen Sofin turkki oli ehkä aavistuksen pörröisempi, kuin mitä se oli Green Fieldsillä pestyäni, mutta karkeaksi se kyllä jätti. Saattaa silti johtua ihan siitäkin, että sillä nyt vain on tällä hetkellä niiin pitkä turkki että pöyhistelee väkisinkin ;)

Voin siis ihan molempia näitä shampoita westielle lämpimästi suositella, mutta saattaapi olla että kuitenkin yritän metsästää ensi kerralla taas tuota Green Fieldsiä, koska se tosiaan on parasta shampoota mitä olen tähän mennessä westielle kokeillut :) ... Tai en mä tiiä, yhtä hyvää tuo toinenkin taisi olla :D

Hyväksi todettuja karkeakarvaisen koiran shampoita :)

Milalle sitten onkin vielä "oma" vakkarishampoo hakusessa, suositella saa jos joku sheltti-ihminen on tänne asti päässyt... :) Tähän asti olen ostellut vähän eri merkkejä huomamatta sen suurempia eroja. Eipä mikään silti erityisen huonoltakaan ole tuntunut, koska hyvä turkki silläkin tytöllä on ^^

Pikamainintana myös Sofin masu-tilanteesta: Vielä en itse huomaa mitään varsinaisia merkkejä tiineydestä, mutta eipä niitä tässä kohtaa oikein kuulukaan suuremmin näkyä :) Nyt siis vrk 18. Vajaan parin viikon päähän varailenkin sitten uä:tä... Sittenpähän sen näkee :)

3 kommenttia:

  1. On muuten Atlaksen kanssa käytössä Isle of dogs keratiini shampoo ja hoitoaine :) Näyttelyitä ajatellen. Sit on ihan normi oloihin se syväpuhdistava shampoo ios'lta myös. Voin todellakin suositella, aivan ykkönen tää ios kyllä!

    VastaaPoista
  2. Entiä mikä tän hetkinen tilanne verkkokaupassa, mutta täältä löysin omani:

    http://www.petzor.fi/wire-coat-shampoo-200ml-p-880.html

    VastaaPoista

Iso kiitos kommentista! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittämisen pitäisi auttaa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...