keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Sofin turkista ja koirien ruokinnasta pölinää

Olen tässä pari päivää ihmetellyt, kun Sofista lähtee melkoinen tuppo pohjavillaa aina harjatessa. En ole huomannut että Nellalla tai Lunalla olisi koskaan ollut vastaava, eikä Sofillakaan aiemmin, siksi vähän mietitytti että onko normaalia kun westieltähän ei karvaa pitäisi lähteä itsestään. No vähän googletettuani sain tietää, että monet westiet tiputtavat pohjavillaa kesää kohti mentäessä. Aina sitä näköjään oppii uutta omastakin rodusta :)

Sofin turkki on tietenkin tämän myötä edelleen ohentunut mikä on tosi harmi, koska kesällähän on ne pari näyttelyä, joihin tässä ollaan epätoivoisesti yritetty turkkia tuuhentaa. Heinäkuussa nähdään mikä tilanne on silloin, mutta tuskinpa meidän neidistä mitään kovin tuuheaturkkista ainakaan täksi kesäksi saadaan.

Sofi 2v (trimmaan ensi viikolla)
oli pientä hankaluutta kuvien ottamisessa, kun yksin yritin ajastimen kanssa pelata :) apu-kädet olisi aina näissä kuvausjutuissa aika ok, mutta ei nyt ollut saatavilla :)

Ostin trimmaajalta muuten uutta shampoota Sofille. Tämä Green Fieldin Dog wire coat shampoo on tarkoitettu nimenomaan karkeaturkkisille koirille ja eilisen hiukkarantalenkin jälkeen tulikin testattua ensimmäistä kertaa. Täytyy sanoa, että oli kyllä westielle moninkerroin parempaa kuin aikaisemmin käyttämäni Ring 5 Tearless Bright White shampoo! Tuo Bright White -shampoo teki Sofin turkistä vähän sellaista höttöä ja kiharaa. Tämä uusi shampoo taas jätti turkin karkeaksi ja suoraksi, ja silti lopputulos oli puhtaan luonnovalkea, niin kuin kuuluukin :) Tuo vanha shampoo ei kuitenkaan mene hukkaan, nimittäin se sopii oikein hyvin Milalle ja sen turkille. Vaikka putelossa lukeekin, että Bright White, niin ohjeessa sanotaan, että tarkoitettu myös harmaille turkeille.



Olen antanut myös muutaman kuukauden ajan päivittäin tytöille Nutrolin öljyä, jonka pitäisi vaikuttaa positiivisesti mm. turkkiin, ihoon ja tassuihin. Sofilla on kuitenkin edelleen jonkinverran kuivat tassut, joten ostin apteekista myös Tummeli-rasvaa, jota laitan sille silloin tällöin. Se onkin hyvä rasva, koska imeytyy niin nopeasti ja näyttää toimivan muutenki.



Noista lisäravinteista vielä sen verran, että ostin tällä viikolla koirille Calphosum D tabletteja, joita murskaan ja sekoitan niitä ruuan joukkoon päivittäin. Kalkki vahvistaa mm. luita, ja harmittaakin ettei Sofille tullut pentuna tätä annettua, koska sillä on hieman vänkyrät etutassut. En tiedä onko tästä näin jälkikäteen mitään apua, mutta haittaa nyt ei ainakaan! Ainakin vahvistaa luuta, vaikkei sen rakenteeseen enää vaikuttaisikaan. Ja Milan luuthan vielä jonkinverran kehittyvät, joten sille tästä kuurista saattaakin vielä olla hyötyäkin ehkä.



Nutrolinin ja kalkin lisäksi lisään myös pienen hyppysellisen merilevää koirien annoksiin. Se on hyvin vitamiini- ja kivennäisainepitoista ja sisältää mm. jodia ja rautaa. Merilevällä on kuulemma monia hyviä vaikutuksia niin koiran kun ihmisenkin terveyteen.



Mainittakoon vielä, että meidän koirien päivän ruoka koostuu ½ Royal Caninin nappuloista ja ½ jostain muusta esim. lihasta, Reikon kennelin koiramakkarasta (suosittelen!), Cecarista, raejuustosta, kotiruuasta yms. Lisäksi annan kasviksia silloin tällöin, lähinnä porkkanaa joka on meidän koirien herkkua :)

4 kommenttia:

  1. Meillä on nyt Gloria kanssa saanut parin viikon ajan merilevää ja n.2-3kk ajan tota nutrolinia... Lähinnä sen takia että on raakaruokinnalla, mutta kuivientassujen takiakin annoin. Kumma kyllä ei oikein auttanut tassuihin, mutta toivottavasti teillä auttaa!:)

    VastaaPoista
  2. ei ole meilläkään huomattavasti auttanut... jatkan kuitenkin kun varmasti noista on jostain hyötyä :)

    VastaaPoista
  3. Mistä oot hankkinut tuota merilevää? Mulla on kanssa aikeissa vähän parantaa tuota koirien ruokavaliota, vaikka oonkin mielestäni ihan hyvin ruokkinut niitä, mutta mullekkin vasta juolahti mieleeni et voishan siitä tehdä entistä parempaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin sitä tosta Paanakedonkadun D&C Barf-liikkeestä, tiiätkö sen? :) Joo mäkin oon nyt innostunu lisäilee noita kaikkia ravinteita, kun ei niistä ainakaan haittaa pitäis olla! :)

      Poista

Iso kiitos kommentista! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittämisen pitäisi auttaa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...