lauantai 2. helmikuuta 2013

Hammaskivenpoistokuvia ja talvinen lenkki

Reissattiin eilen Milan kanssa eläinlääkäriin, kun neidille on päässyt tuota hammaskiveä kertymään... Käytetään kyllä Plaque Offia ruuan joukossa ja nahkarullaluita syödään, mutta eipä tunnu riittävän hampaitten puhtaana pitoon. Raa´at luut ei meillä oikein kelpaa. Hampaitten pesu on meidän koirien mielestä tosi kamalaa, mutta sitä täytyy varmaan jatkossa alkaa harjoittelemaan enemmän... Ostin myös Mustista ja Mirristä Milalle hammaskivenraaputtimen, jos sillä saisi jatkossa itse putsattua ennen kuin menee kovin pahaksi!

Lääkäri sanoi, että Milan hampaat on priimakunnossa ja hammaskiveäkään ei ollut mitenkään pahasti kertynyt vaikka sitä jonkinverran siellä olikin. Kerroin myös että Milalla on myös ikenet tosi herkästi vuotaneet verta viime aikoina, mutta lääkäri sanoi ettei tämä ole epänormaalia. Kolmas asia mikä Milan hampaitten suhteen on pitkään mietityttänyt, oli että Milan takakulmurit hankaa toisiinsa, ja olen miettinyt että onko siitä koiralle jotain haittaa. Lääkäri sanoi myös tähän, että ei tarvii huolestua ja ettei ole ainakaan kuluneet hampaat, mikä on hyvä merkki. Joten sainpahan ainakin kaikki huolenaiheet tällä saralla pois päänupista pyörimästä :)

Mila tietysti taas nukutettiin ja se tuntuu aina itsestä vähän ikävältä. Tällaisen kaverin sain kotiinviemisiksi tohtorin luota:

Mila nukuksissa. (Toivottavasti ketään ei häiritse tällaiset edustuskuvat :D)

Mentiin lääkäristä suoraan vanhempieni luo, jossa Sofi, Luna ja Nella odottelivatkin jo. Toiset koirat olivat ihan ihmeissään, että mikä Milaa vaivaa ja Sofi ottikin Milan pian suojelukseensa ja istui vahtimassa shelttiläistä. Aina kun Luna tai Nella tuli Milaa haistelemaan niin Sofi päästi pienen suojelevan murinan kuin sanoakseen että "turha tulla lähemmäs..." :) Sofilta meni lähes koko päivä Milan viekussa ja Milaa hoivatessa. Tuli korvakin pestyä toiselta :) <3


Hampaistakin tuli otettua kuvat ennen ja jälkeen operatsuunin:

Milan hampaat ennen ja jälkeen hammaskivenpoiston

Vertailun vuoksu Sofin hampaistakin kuvaa. Sillä ei ole koskaan hammaskiveä ollut vaikka yhtään enempää en ole senkään hampaita hoitanut kuin Milan... Taitaa olla sitten tosi yksilöllistä tämä hammaskivijuttu.

Sofin hampaat

Otinpahan samalla Milan nätistä etuhammasrivistöstä kuvan :)


Että tämmöistä hammasasiaa. Aiheesta viidenteen, tänään oltiin taas pitkästä aikaa Sonian ja Sulon ja Stellan kanssa lenkkeilyllä ja olivat meillä myös kyläilyllä kotona. Aurinko paistoi ja räpsittiin taas parit fotot:

 Stella, Sulo, Mila ja Sofi

 
 Arvatkaa kuka on syrjäytyvä nuori? :D Ei ainakaan meidän arkajalka!


Sofi 2v 9kk  
(Huom! Kuvan Pomppa-takki myynnissä niin kauan kuin tämä ilmoitus tässä näkyy! Koko 34. Hyvässä kunnossa. HP 40€ + postit, uutena 59,90€. Voi laittaa viestiä alle tai sähkäriin eeva.lehtikangas@hotmail.com)


Mila 1v 5kk. Tukkakin on jo pikkuhiljaa alkanut kasvaa takaisin :)


Vielä yhteispotretti lähes puolitoistavuotiaista neitosista; Mila ja Stella:


Kiitos Sonia seurasta tänään, oli mukavaa jälleen kerran! <3

8 kommenttia:

  1. Meilläkin oltiin eilen hammaskivenpoistossa, tosin kissa kyseessä. :)

    VastaaPoista
  2. Meiänkin koirat kuuluvat siihen "hammaskiveä tulee"-ryhmään.. Nukuttaminen on kyllä aika hurjaa, kun koira on ihan pihalla herättyään :D

    VastaaPoista
  3. Tulipas lääkärissä puhdasta! :) Ja voi miten ihana Sofi, kun vahtii kaveriaan. :)

    VastaaPoista
  4. hui kamala miten paljon hammashikeä :/ yökkönen. meidän pojilta ei oo keltään vielä tartennu poistaa..elukkalääkäri kiitteli. sano jotta näkee että koirat syö raksunsa kuivana ja neljäkertaa viikossa ruoka koostuu rustoluista..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin syödään meilläkin nappulat kuivana ja nahkaluita tytöt syö ainakin joka toinen päivä, mutta se on niin yksilöllistä, niin kuin näkyy Sofin hampaista. Minustakin näyttää että tuota hammaskiveä olisi tosi paljon, mutta eläinlääkäri sanoi ettei lainkaan pahasti ollut :) Mutta nyt on onneksi puhdasta!

      Poista
  5. Hertalle on kertynyt myös hieman hammaskiveä, mutta sitä on kuitenkin niin vähän, että on turha ruveta poistamaan. Kertulla taas ei oo hammaskiveä yhtään.
    Meilläkin koirat jäytävät puruluita (sekä kovia, että hampaidenhoitoluita) säännöllisesti ja nappulat syödään kuivina. On tuo hammaskivi niin koirakohtaista, onko sitä vai ei. Hammaskiveä voi mm.edellä mainituilla asioilla pyrkiä estämään, mutta silti sitä saattaa tulla. Onneksi tuo toimenpide millä hammaskivi poistetaan on suhteellisen helppo :)

    Loppuun vielä vähän haastetta teille! :) http://herttakoiruus.blogspot.fi/2013/02/haasteita-haasteiden-peraan.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja haasteesta! :) Katsotaan jos jossain kohtaa saan aikaiseksi noita haasteita tehdä, niitä on kertynyt melkoinen läjä ^^

      Poista
  6. Voih, mitä poseerauskuvia, tuli hymy huulille :)

    Hyvä, että nukutus ja operaatio meni hyvin. Rapsuja tytöille :)

    VastaaPoista

Iso kiitos kommentista! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittämisen pitäisi auttaa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...