maanantai 18. helmikuuta 2013

Maiju Korhosen agilitykoulutus 17.2.2013

Oltiin Milan kanssa viikonloppu Turussa, yötä oltiin Sonian (ja Sulon ja Stellan) luona. Sunnuntaina oli Maiju Korhosen agilitykoulutus, johon mentiin Sonian kanssa molemmat koirinemme.


Piirsin radan siihen asti, mihin me ehdittiin sitä menemään, eli 18 esteelle asti. Oikeen hyvä koulutus oli, vaikka jälkeenpäin kun katsoin videolta niin olin kyllä vähän pihalla! ;) Ohjaukseni on siis lähinnä ihan kamalan  näköistä, mutta siitäkin huolimatta se on teidän "ihasteltavana" tuolla postauksen lopussa.

Ensin mentiin pariin kertaan kakkosestettä, koska mun pakkovalssi oli aika puutteellinen, eikä Mila pystynyt sitä lukemaan. No siitä kun selvittiin niin meni ihan hyvin, mutta voi että mitä sähläystä tuo mun liikkuminen, olen jatkuvasti Milan tielläkin kaiken lisäksi! Sainkin ohjeeksi rauhoittaa liikkumistani ja ohjaustani, niin että se olisi tasaisempaa ja vähemmän töksähtelevää ja huitovaa :) Huomaan nyt videoita katsoessani että kovin on hätäisiä nuo minun käsiohjauksetkin...

8 este (A) jätettiin väliin, kun ei olla sitä vielä menty. Jatkettiin siis 9 putkelta suoraan, Mila haki putkelle A:n alastulolta hyvin, putken jälkeen tein persjätön ja kympin jälkeen valssin (jossa olin jatkuvasti myöhässä). 12-13 esteen välistävedonkin kanssa taisteltiin muutama kerta. 13. hypylle päällejuoksu meni ihan hyvin, kun sain ohjattua Milalle ensin sen välistävedon. Pussin jälkeen uutena tuli saksalainen, joka meni alun haparoinnin jälkeen ihan kohtalaisen hyvin.

Kaikenkaikkiaan täytyy kyllä selkeyttää ohjausta kovasti, olla poissa Milan tieltä ja koittaa olla ajoissa :) Mutta olen varma että me kehitytään vielä paljon ja jatkuvasti!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Iso kiitos kommentista! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittämisen pitäisi auttaa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...