lauantai 8. lokakuuta 2011

Raakaruokintaa

Ollaan taas jatkettu näitä barffaus-kokeiluja, ja tällä kertaa paremmalla menestyksellä. Viimeksi kun kokeiltiin raakaa kanaa, niin ei maistunut Sofille niinkään hyvin. Nyt ostettiin lihaisia rustoluita ja nämä yllätys yllätys kävivätkin paremmin kaupaksi!



Nämä luut siis maistuivat oikein hyvin, Sofille syö ne kokonaan, luineen päivineen. Pariinkin kertaan olen nyt näitä antanut. Koiran elimistön pitäisi hyödyntää näitä luita ja raakalihaa paljon paremmin kuin valmisruokaa, koska näissä ei ole mitään lisäaineita, joita koiran elimistö ei tarvitse. Myyjä varoittikin etukäteen ettei kannata pelästyä jos koiran ulosteen määrä vähenee, on kuulemma ihan normaalia kun elimistö kerran hyödyntää niin suuren osan tästä luonnonmukaisesta raakaruuasta.


Miksi sitten ollaan yleensäkkään lähdetty kokeilemaan tätä barffausta eli raakaruokintaa?

Ensinnäkin haluaisin, että koirani saisivat mahdollisimman luonnonmukaista ja terveellisintä ravintoa. Ensimmäisiä kertoja kuulin barffauksesta, kun trimmaajamme puhui siitä. Hänellä on monta koiraa ja koirat ovat hänelle elämäntapa ollut jo monen monta vuotta. Hän itse ruokkii koiransa pelkästään barffaamalla. Olen myös kuullut monia positiivisia kommentteja muiltakin tahoilta, joiden mukaan barffaus vähentää mm. allergiaoireita, parantaa koiran turkin ja ihon laatua ja muutenkin vaikuttaa hyvällä tapaa koiran terveyteen.

Sittemmin olen vähän enemmän lukenut asiasta. Barffauksen metodi on, että lemmikkiä ruokitaan ainoastaan raakaluin. Näiden lihaisten raakaluoden määrä tulisi olla 60-70% koiran ruokavaliosta. Ravinnon tulisi koostua luista, lihasta, sisäelimistä, kalasta sekä vihanneksista.  Barffauksessa luita tai luuseoksia ei saa lämmittää tai keittää, koska silloin luumateriaalista tulee lemmikille vahingollista. Barffauksestahan sanotaan, että kun sitä noudattaa oikein, ei tarvetta erillisille lisäravinteille pitäisi olla. Itse kuitenkin ostin täkäläisesta barffauskaupasta Sofille luiden lisäksi merilevää, jota myyjäkin suositteli kun siitä kysyin. Se on hyvin vitamiini- ja kivennäisainepitoista ja sisältää mm. jodia ja rautaa. Merilevällä on monia hyviä vaikutuksia niin koiran kun ihmisenkin terveyteen. Sitä lisätään pieni hyppysellinen koiran ruoka-annokseen. Lisäksi Sofi on saanut vihanneksiä, porkkanasta se pitää erityisen paljon :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Iso kiitos kommentista! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittämisen pitäisi auttaa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...