maanantai 31. lokakuuta 2011

Trimmauskurssi ja uusi kaveri

Lauantai klo 12.15: Olen tässä koneella ja teen mitä teen, kunnes kauhukseni muistan, että pitäisi olla jossain aivan muualla! Nimittäin westien trimmauskurssi, johon olin aikaa sitten ilmoittautunut, on alkanut vartti sitten. Koko viikon olen sitä miettinyt, ja SILTI se unohtui! 

Soitin sitten heti kurssin pitäjälle ja lähdettiin Sofin kanssa kiireenvilkkaan ajamaan Porin keskustaan. Jonkinverran siis myöhästyin, mutta pääsinpäs kuitenkin paikan päälle.
     Ja on se hankalaa se nyppiminen kun sitä ei ole paljonkaan tehnyt! Kurssi kesti reilut 4 tuntia, enkä ehtinyt kuin nyppimään Sofin selän (ja senkin vajanaisesti)! Aika säälittävää... No, kyllä sieltä paljon oppia sai, mutta on se kovaa hommaa... Ajattelin kuitenkin vielä harjoitella, ehkä se vielä joskus lähtee sujumaan. On se kuitenkin aika kallista lystiä käyttää koiraa n. 5 kertaa vuodessa trimmaajalla joka maksaa sen 50-60 euroa per kerta.
     Olin ajatellut, että Sofilta voisi jättää yhden trimmiajan väliin, kun kerran itse sen pääsen kurssilla nyppimään. Mutta voi nolo, eihän sitä mun tekemää jälkeä voi minään trimminä pitää! Pääkarvatkin rehottaa edelleen saman näköisinä kun kurssille mentäessä... :P
     Hyvät ohjeet westien trimmaukseen mm. täällä.

Sunnuntaina koirat pääsi tutustumaan kaverini 4,5kk ikäiseen novascotiannoutaja pentuun Sutiin. Mila vähän aristeli kun toinen oli vähän isompi ja vanhempi, mutta Suti leikkikin enemmän Sofin kanssa, josta oli jo vähän vastusta :) Sofi välillä vähän komensi Sutia kun se on aika riehakas, mutta hyvin kuitenkin tulivat toimeen ja pistivät leikin pystyyn kun saivat metsässä juoksennella vapaana.

Tässä näkyy tämä Sofin uusi "trimmikin". Heh, mitään muutosta ei siis havaittavissa! Ainoa, mitä ehkä onnistuin tekemään oli lisätä tuota notkovaikutelmaa tuohon selkään, kun tarkoitus tietenkin olisi saada se häviämään trimmin avulla, oih ja voih :D







1 kommentti:

  1. Hahah vai meinasit unohtaa sen kurssin!:D Ja juuri siitä puhuit siellä metsässäkin;) Hyvä kuitenkin et pääsitte vielä mukaan.

    Ja voi että tuo Suti on kaunis! Mä niin tykkään novascotiannoutajista:) Upeita koiria!

    Hmm..aloin oikeen miettimään et monetkohan pannat olen noille tehnyt. En oikeasti edes muista, harmi kun en ole laskenut!:D Voin kuitenkin veikata sellaista aika isoa lukua ;)

    Tein juuri postauksen meidän viikonlopusta, siellä on Milasta kivoja kuvia ja Sofista yksi hyvä myös, mees kurkkaamaan, saat myös kopsata ne jos haluat! :)

    Linda & Tytöt

    VastaaPoista

Iso kiitos kommentista! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittämisen pitäisi auttaa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...