maanantai 9. tammikuuta 2012

Mila metkuilee

Tämä olis nyt sitten 100. postaus! Hui sentään :)

Tänään meillä harrastettiin jälleen karkailua, tällä kertaa Milan toimesta. Vein siis roskat ulos ja tulis takaisin sisälle ja avasin ulko-oven, niin eipä näkynyt kuin harmaa vihahdus, kun meidän pikkuneiti päätti pötkiä omille teilleen. Ennen kuin ehdin käskeä Sofin odottamaan paikallaan ja sulkea oven ja kääntyä neidin perään, niin se vikkeläkinttu olikin jo hävinnyt näkyvistä. Siinä samassa kuuluikin naapurista kiljahdus, että "mikä se oli!?". Mila oli siis juossut suoraan naapurin ovesta sisään, se kun aukesi juuri sopivasti samaan aikaan. Minä kuikkelehdin sinne sitten perässä noutamaan koiruuttani kotiin anteeksi pyydellen :) Onneksi naapurit oli vain huvittuneita tästä. Asiasta teki nolon se, että Sofi teki AIVAN saman tempun ja SAMAAN naapuriin kun oli pieni pentu.... :P

Milasta tämä tietenkin oli kovin hauskaa, eikä ollut moksiskaan kun sitä kiikutin takaisin kotiin. Lämmiteltiinkin siinä sitten takkaa, ja molemmat koirat olivat heti sen edessä paistattelemassa. Mila luovutti ensin, niin kuin aina :) (Kuva vähän huonolaatuinen, kun kännykällä otettu. Ja voi kuinka Sofin korvat näyttää kamalalta, lähentelevät jo kaninkorvia! Onneksi trimmi tulossa pari viikon sisään...)

Milan (nyt 4,5kk) sisäsiisteys harjoittelu on nyt pikkuisen alkanut edetä, välillä tulee päiviä ettei yhtään vahinkoa satu. Se on alkanut osata jo pyytää uloskin kun hätä on. Mutta edelleen niitä vahinkoja sattuu. Eikä siinä mitään, mutta kun tämä neiti tekee vähän väliä meidän kangassohvalle! Nyt siihen on jo tarttunut pissanhajua, enkä tiedä miten sen nyt saisi parhaiten pois. Opiskelijana ei olisi nyt rahaa uuttakaan sohvaa ostaa. Etikkaa olen jo kokeillut mikä toimikin mielesäni hyvin, kunnes Mila taas meni pissaamaan siihen sohvalle. Tuoliviritelmiäkin öisin ollaan koitettu, mutta se on niin hankalaa. Luin myös netistä, että sellainen tuote kuin Urine Off olisi hyvää, mutta en nyt ole löytänyt sellaista mistään ja Mustin ja Mirrin verkkokaupassakin näyttäisi olevan loppu... Jotain täytyy nyt kuitenkin keksiä! Vinkkejä???

Aikaisemmin tällä viikolla ollaan taas lenkkeilty metsässä. Siellä on kyllä niin paljon mukavampaa käveleskellä kun koiratkin saa olla vapaana!

Nella, Sofi, Mila, minä ja Luna

2 kommenttia:

  1. Itse löysin ainakin faunataresta semmosta sprayta jonka pitäis estää pissaaminen tiettyihin paikkoihin..tietty liikekohtasii juttui varmaan...Meiän Rico aamulla päätti kettuilla mulle ja livahti naapurin pihalle....oli kiva yrittää huudella sitä pois sieltä viiden aikaa aamuyöstä:D ku siinä oli semmonen puuaitaus jonka ali koira pääs...no siinä vartin juoksentelin koiran peräs Nemo perässä:D ihana murkkuikä..ja toisella varmaa pian uhmaikä:D

    VastaaPoista
  2. Miten mie tajusin nyt vasta tän siun toisenkin blogin. Kivalta näyttää! Pitää alkaa tätäkin seuraamaan. :)

    Ite ehkä laittasin sohvalle jätesäkin ja sen päälle vaikka jonkun pyyhkeen ja työntäsin reunat sinne sohvan väliin (riippuen tietysti millanen sohva.) Näin ei ainakaa menis pissa läpi siihen sohvaan ja imeytys pyyhkeeseen. Onhan nää viritelmät yleensä aika hankalia, mutta onneks se aika ei oo pitkä, kun koira on jo sisäsiisti. :)

    VastaaPoista

Iso kiitos kommentista! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittämisen pitäisi auttaa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...