perjantai 20. tammikuuta 2012

Tyttöjen poset + näyttelysuunnitelmat

Huomenna on Milan 5kk synttärit, eli tänään otettiin sitten 5kk-posekuva :) Mila on tällä hetkellä 33cm korkea ja painaa tasan 6kg. Eli toivoa on ettei meidän tytöstä niin hirmu suurta tulekkaan kun pelkäsin, hiukan ylimittainen kuitenkin silti luultavasti. Shelttinartun ihannesäkähän on se 35cm.


Katselin myös kevään ja kesän näyttelyitä ja tein alustavan suunnitelman siitä mihin näyttelyihin voitaisiin mennä piipahtamaan tänä vuonna tyttöjen kanssa.


5.5. Harjavalta, ryhmä (Mila)
6.5. Rauma, kaikkien rotujen (Mila)
19.5. Pori, ryhmä (Mila)
28.-29.7. Pori KV (Mila ja Sofi)
4.8. Nokia, ryhmä (Mila)
1.9. Tampere, ryhmä (Sofi)
27.-28.10. Seinäjoki, KV (Mila)

(jos joku on tulossa samoihin näyttelyihin niin vinkatkaa ihmeessä!)

Eli Milaahan ensisijaisesti ajattelin näyttelyihin viedä. Viimekesäisen jälkeen päätin jo kerran että Sofin näyttelyt jää sitten siihen yhteen kertaan, mutta nyt olen vähän muuttanut mieleni ja päättänyt panostaa enemmän, josko sitten onnistuisi... :) Innolla odotan ainakin!


Tänään oli myös Sofin trimmi ja sanoinkin trimmaajalle, että aion Sofia näyttelyyn viedä, joten tehtiin nyt sitten suunnitelma että saataisiin turkki mahdollisimman hyvään kuntoon kesäksi. Nyt olisi tavoitteena 6 viikon välein käydä trimmissä, jotta saadaan malli mahdollisimman hyvään kuntoon ja pysymään vielä siinä.  Tässä tämän päivän tulos, paljon on vielä korjattavaa vaikka parempaan suuntaan sentään menossa:


Sofilla oli nyt aika pitkä aika viime trimmistä, joten malli ei ole ihan kohdillaan. Monilta paikoin karva on vain yhdessä kerroksessa ja liian ohutta tai sitä on liian vähän. Nyt tiiviin trimmauksen myötä toivotaan, että saadaan kunnon karva kesäksi viimeistään :)


Sovittiin, että minä trimmaan joka toisen kerran ja trimmaaja joka toisen kerran. Minulle lankeaa tietty nämä helpot osat eli rinta ja selkä ;) Trimmaan nyt sitten kuuden viikon päästä omat alueeni ja trimmaaja hoitaa muut, eli jalat, pään, kyljet sun muut. Sen jälkeen vien Sofin näytille trimmaajalle ja päätetään sitten taas jatkosta. Merkkasin alla olevaan kuvaan vihreällä ne kohdat, jotka minun itse tulee nyppiä:


Sofille jätettiin nyt tarkoituksella esim. rintaan osa karvoista pitkiksi, jotta saataisiin paremmin kerrokset erille ja minun olisi helpompi sitten itse se vanha kerros ensi kerralla nyppiä.

Huhhuh, aika moista puuhaa! Toivottavasti nyt edes kannattaa :)

1 kommentti:

Iso kiitos kommentista! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittämisen pitäisi auttaa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...