tiistai 4. lokakuuta 2011

Hoitoa vaivoihin

Suunnitelmissa tänään oli, että oltaisiin menty Sofin kanssa mätsäreihin vähän harjoittelemaan tuota kehässä oloa. Kiireen vilkkaan tulin töistä ja aloin vähän kampailemaan ja siistimään koiraa kunnes sitten huomasin että lattialla on pieni veritahra. Siinä sitten etsiskelin että tuleeko Sofista jostain verta, ja olihan siltä sitten mennyt rikki tuo tassun kasvain, josta aiemmin kirjoitin.

Eihän tuo mikään iso haava ole, mutta ei nyt sitten kuitenkaan enää mihinkään mätsäriin lähdetty, ettei vaan pahemmaksi pääse menemään. On kyllä niin ikävässä paikassa tuo kasvain, että toivon kovasti että lähtisi pian pois! Ei Sofi vielä ole sitä kyllä suuremmin huomioinut eikä jalkaansa nilkuttanut, mutta pahemman näköiseksi on nyt kyllä mennyt...

Tuommoinen tuo nyt sitten on, koitan nyt sitä vähän itse hoidella ja seurailla ennen kuin lääkäriin vien, kun lääkäri kerran viimeksi sanoi että itsestään pitäisi parantua. Kuvassa tassu on jo suihkutettu, oli paljon verisempi ensin. Nyt siinä selvästi on jo ihorikkoa, kun ennen on ollut aivan ehjä. Siitä tihkutti ihan vertakin vaikka kuvassa ei näykään.

Lenkillä täytyy kuitenkin käydä eikä Sofi siis tuota arista kävellessä, niin laitoin tassuun haavan päälle sidetaitosta ja päälle siderullaa kevyesti, että pysyy puhtaana. Annan nyt olla tämän päivän ja katson huomenna uudestaan miltä se näyttää. Näiden päälle piti vielä tossu laittaa, ettei Sofi revi heti sidetarpeita pois ja ulkonakin pysyy sitten puhtaana! :) Ja Sofi antoikin oikein nätisti hoitaa jalkaa, eikä nytkään yhtään yritä ottaa tossua pois jalasta :)


Muutama päivä sitten olin haistavinani hieman pahaa hajua Sofin korvissa, niin kävin ostamassa apteekista korvanpuhdistusainetta. Ei olekaan tullut korvia oikein kunnolla putsattua ennen, kun ei ole mitään vaivaa niissä ollut. Eikä nytkään varsinaisesti kun ei Sofi korviaan siis raavi eikä ne mitenkään rähmi tai punoita, mutta tulipas nyt sitten nekin puhdistettua ainakin kertaalleen! Ja samalla puhdistettiin Nellan ja Lunan korvat.

Myyjä suositteli tätä VertiDermiä. Olisi ollut kuulemma jotain vielä tehokkaampaakin puhdistusainetta, mutta joillekin koirille siitä tulee ärsytystä korviin, niin valitsin sitten tämän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Iso kiitos kommentista! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittämisen pitäisi auttaa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...