perjantai 8. kesäkuuta 2012

koiralenkkiä, näyttelytreeniä ja tokoa

Eilen oltiin Sonian ja koirien kanssa taas Porin metsän koirapolulla lenkillä. Sonia palautti samalla lainassa olleen trimmipöydän minulle, joten treenailtiin siinä sitten yhdessä vähän näyttelytouhuja. Seisotettiin koiria pöydällä, kopeloitiin ja juoksutettiin niitä. Hyvää harjoitusta oli taas kun mätsäreitäkään ei juurikaan ennen näyttelyitä enää ole näkösällä.

Nuoret neidit pääsivät taas kuvattavaksi:

 Stella ja Mila 

 Tässä myös pientä vertaiskuvaa koirien puolen vuoden kehityksestä. Ensimmäinen kuva otettu joulukuussa 2011 ja jälkimmäinen nyt kesäkuussa 2012:


Koiralenkin jälkeen sainkin suunnata pikapikaa Sofin toko-kurssille. Tämä oli nyt toinen kerta näitä tokon alkeita Sofin kanssa ja meni huomattavasti paremmin kuin edelliskerralla. Viimeksi Sofi ei keskittynyt nimeksikään, mutta nyt se jaksoi keskittyä hienosti lähes koko tunnin :) Harjoteltiin mm. luoksetuloa, paikallamakuuta, seuraamista, käännöksiä, luoksepäästävyyttä ja liikkeestä seisomaan pysähtymistä. Sofi selkeästi nauttii tästä treenaamisesta, vaikka häiriöt ovat meille melkoinen haaste ;) Harjoiteltiin myös takaa palkkaamista, mikä oli minulle ihan uusi juttu! Nyt odottelenkin paljon paremmin mielin ensi kertaa, kun näin, että kyllä se meidänkin tyttö osaa keskittyä ja tykkää tuosta treenaamisesta vaikka häiriöitä onkin :)

Niin kuin kuvasta näkyy, Sofi on erittäin paljon trimmauksen tarpeessa :D Onneksi ensi viikolla onkin aika varattuna... :)

Illalla Sonia tulikin uudelleen käymään meillä ja tehtiin vielä pieni iltalenkki koirien kanssa. On ollut hyvin koirantäyteinen päivä siis, mikä passaa meikäläiselle oikein hyvin ;)

 Mila ja Stella

 Stella ja Mila leikkimässä

 Sofi ja Mila


 Stella ja Sulo

 Stella, Sofi, Mila

Stellan loikka :)


4 kommenttia:

  1. Onko teillä aitaus koirien ulkoiluttamiseen vai näkevätkö silmäni ihan väärin? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siis nuo viimeiset kuvat on meidän takapihalta, jossa on aitaus kyllä juu :)

      Poista
    2. Vautsi, kätevää! Ihan ei tuonne kerrostalon piha-alueelle viitsi aitausta pystyttää :D

      Poista
  2. Kiva blogipäivitys meidän tytsyistä! :) Hyvä tollanen tiivistys koko päivästä! :)

    VastaaPoista

Iso kiitos kommentista! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittämisen pitäisi auttaa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...