perjantai 11. lokakuuta 2013

Pentujen ensihetket

Muutaman hassu päivä takana ja pentujen kanssa menee hienosti <3 Mila osaa niitä hyvin hoitaa eikä itselle ei oikein jää muuta kuin Milan tarpeista huolehtiminen. Kaikki pennut on kasvaneet tasaisesti, trikit edelleen johdossa, merlepoika toiseksi pienin ja prinsessa pitää perää, muttei ole kuitenkaan jäänyt pojista jälkeen kasvun suhteen. Kaikki osaa hakeutua emän ja sisärusten lämpöön. Ensimmäisen ja toisen päivän annoin pentusten olla melko rauhassa emän kanssa, mitä nyt kerran päivässä punnitsin ja pari kertaa päivässä kävin läpi ja katsoin että masut pullottaa ;) Nyt aletaan sitten päivittäin hypistelemään pentuja entistä enemmän, jotta tottuvat alusta asti käsittelyyn ja oppivat myös stressinsietokykyä, kun joutuvat hetkeksi pois emon lämpimästä suojasta. Koitan myös olla liikaa puuttumatta emän ja pentujen keskinäiseen olemiseen, niin etten ole heti "pelastamassa" pentua, jos se hieman eksyy vatsalta tai ei meinaa löytää tissiä :)

Mila on voinut hyvin, vaikka eilen se alkoi jonkinverran petailemaan taas ja ajoittain on hieman levoton. Ei suuressa määrin, mutta luulen että kohtu vähän supistelee. Lämpökin sillä edelleen on koholla, mikä on kyllä ihan normaalia synnytyksen jälkeen. Toivottavasti rakas kuitenkin paranee mahdollisimman pian <3 Olen myös rasvaillut sen tisuja, kun ovat melkoisessa käytössä tässä parina päivänä olleet :)

Eiliseltä muutama kuva, pennelit tässä siis kahden vuorokauden ikäisiä:

 Ylhäällä poika, joka on saanut väliaikainimen "Poitsu", alhaalla neiti "Kuura"

Trikkipojat "Junnu", "Tähti" (yläoikea) sekä "Viiru" (alaoikea)

 Poitsu, Junnu ja Kuura

 Junnu, Kuura, Viiru, Tähti, Poitsu



merlet: Kuura ja Poitsu, trikit: Tähti, Junnu ja Viiru

4 kommenttia:

  1. "Palleroista" on tullut jo tosi shelttejä! Jännittävä seurata niiden kasvua ja miten ne kehittyy koko ajan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hurjaa vauhtia noi pikkupennut kyllä aina kasvaa! :) Jännää niitä on kyllä seurata :)

      Poista
  2. Hianoja koiralapsosia, niin somia. Me tykätään tosta Viirusta.

    VastaaPoista
  3. Nuo tassut, nuo tassut... awww. Niin pienet ja söpöt.

    VastaaPoista

Iso kiitos kommentista! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittämisen pitäisi auttaa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...