lauantai 9. toukokuuta 2015

Synnytys ohi!

Huhhuh, nyt on pitkät kolme päivää takana kun Sofi on yrittänyt saattaa jälkikasvuaan tähän maailmaan ja sen jälkeen parannellut itseään synnytyksestä. Ollaan siis Sofin kanssa valvottu suurinpiirtein keskiviikko illasta lähtien, jolloin Sofi aloitti läähättämisen ja pesän teon, joita jatkui koko yön. Torstai aamulla lämmöt laski sinne kriittisen rajan alapuolelle, eli alle 37 asteen. Tässä vaiheessa ajattelin, että torstaina luultavasti synnytys käynnistyy kunnolla, mutta eipä homma mennytkään ihan niin helposti.

Tiedossahan oli, että pentue on pieni, kun ultrassa näkyi 1-3 pentua, ja röntgenissä 1 pentu, vaikka useamman epäilivät kuvan perusteella että siellä voisi olla vähintään kaksi. Joka tapauksessa pieni pentue oli tulossa, joten osasin odottaa että polttoheikkouskin on tavallista todennäköisempi tässä tapauksessa.

Tipahdettuaan 36.7:ään, lämmöt lähtivät kyllä nousuun, mutta jäivätkin sitten sahaamaan seuraavaksi vuorokaudeksi 37 molemmin puolin, mikä tarkoittaa käytännössä juuri polttoheikkoutta eli synnytys ei lähtenyt käynnistymään itsestään. Sofi oli ajoittain rauhaullinen, ja ajoittain kovin levoton, teki pesää ja läähätteli. Koitettiin käydä pienillä kävelyillä, jotta supistukset lähtisivät kunnolla käyntiin, mutta tästä ei ollut juuri apua.

Sofin epänormaali lämpökäyrä 

Vertauksena Milan lämpökäyrä 2013...

... sekä "oppikirjan käyrä (Parempaan pentutulokseen - Helena Koskentalo)

Torstai illalla soitin eläinlääkäriin ja kysyin neuvoja, sanoivat että voidaan odottaa vielä seuraavaan päivään, koska pennu(i)lla ei ollut hätää, mutta luultavasti pitää leikata. Meillä oli alun perinkin jo varalta varattuna perjantaille (vrk 63) klo 15 sektioaika. Odottelimme taas yön yli, mutta yön aikana päätin että Sofi on jo ollut tarpeeksi kauan lähes syömättä ja nukkumatta ja muutenkin uurastanut, joten heti aamulla soitin uudemman kerran saimme ajan yhdeksäksi.

 Sofi avautumisvaiheen aikana, välillä oltiin ihan rennostikin.



Lämpöjen kirjaamista ylös

Eilen perjantaina aamupäivällä siis tehtiin sektio, ja vaikka toiveita elättelin kahdesta niin yksi sieltä vain tuli. Yksi ponteva ja jäntevä poika-wesseli :) Painoa oli mukavat 230g, eli isompi kun yksikään esimerkiksi Milan viime pennuista. Pitelin ja hieroskelin pentua siinä kun eläinlääkäri vielä operoi Sofia ja pian meiltä kysyttiinkin, että saako Sofilta poistaa kohdun, koska se vuotaa aika lailla verta. Annoin tietysti luvan, enhän olisi luultavasti Sofilla enää toista pentuetta tehnytkään, kun tämäkin oli niin vaikea.


 Ensimmäiset kuvat eläinlääkärin vastaanotolla, kun Sofi vielä on leikkauksessa.

Sofi oli koko eilisen päivän todella kipeä ja tuskainen, kipulääkityksestä huolimatta. Pentu voi hyvin, mutta Sofi ei ihan heti sen hoitamisesta innostunut, luultavasti lääketokkuran, kipujen ja kovan väsymyksen vuoksi. Siinä sai sitten olla jatkuvasti joku vierellä. Kyllä alkoi itseäkin jo aikalailla väsymys painaa.

Tänään onkin näyttänyt jo paljon valoisammalta, Sofi hoitaa ainokaistaan reippaasti ja tunnollisesti. Mitä pidemmäs päivä on kulunut, niin sitä enemmän se tuntuu pääsevän jyvälle vauvan hoidosta. Pentu on jo nyt melkoinen pallukka ja syö ja nukkuu aikamoisen tyytyväisenä kun Sofi sitä hoitaa <3

Nyt Sofilla on siis kipulääkitys ja antibiootti päällä ja tikit voin ottaa pois 10-12 pvän kuluttua. Nyt vaan toivon, että Sofin kivut hellittävät pian ja sekin pääsee kunnolla nauttimaan hommastaan. Pennusta laittelen parempia kuvia aikanaan, tässä ensimmäisiä eiliseltä ja tältä päivältä:

 Tuore emä väsyneenä ja tokkurassa leikkauksen jälkeen.







 Ei tämä Jäbäleisson ainakaan mikään luuranko ole ;)

5 kommenttia:

  1. Huh-huh, mikä jännitysnäytelmä! Ihansydän pampattaen luin postausta. Ja itkuhan sitä sitten tuli, kun kaikki kääntyi lopulta hyväksi. <3 Paljon onnea Sofille ja emännälle! <3 Ootte varmasti kaikki toooosi väsyneitä. Ja vaikka yksi pentu oli tietysti tavallaan iso pettymys, niin onneksi hän voi hyvin, on noin ponteva ja suloinen. Toivottavasti tosiaan Sofin kivut hellittävät ja hän pääsee täysillä nauttimaan äitiydestä. Terkkuja teille kaikille ja karvaisille suukkoja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa annamari kun elät niin mukana <3 Kyllä mäkin eilen olin niin huolissaan sofista ja kun se kaiken kivun lisäksi oksensi moneen kertaan <3

      Poista
  2. Ihana pentu<3 Näyttää kuin se hymyilis tossa sun sylissäs :') Onneksi voivat emä sekä pentu hyvin<3

    VastaaPoista
  3. Onnea onnea! Ja tietysti paljon tsemppiä Sofille ja poitsulle :)

    VastaaPoista

Iso kiitos kommentista! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittämisen pitäisi auttaa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...