keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Pennut lentäneet pesästä

Noniin, nyt on meillä rauha maassa (ja haikeat mielet) kun kaikki pennut ovat lentäneet pesästä. Viikko sitten tiistaina täyttivät pennut 8 viikkoa ja silloin lähtikin ensimmäinen pentu ja viime lauantaina lähti viimeinen. Tosi haikea fiilis jäi, vaikkakaan pissojen siivoamista ja kaatosta ei niinkään jäänyt ikävä ;) Onneksi jokainen sai ihanan kodin ja kaikki ovat mukavasti kertoneet pentujen kuulumisia ensimmäisiltä päiviltä uusissa kodeissa. Muutamalla pentusella on myös blogi, joten niitä pääsee seuraamaan myös sitä kautta.

Milan pentujen blogeja:

Pentujen silmätarkastuslausunnot näkyy myös jo koiranetissä:


 Pentujen 8-viikkoikuvatkin on vielä laittamatta, joten tässäpä nämä:

Piki, Kuura, Nova, Soni ja Aarre

Aarre, Kuura, Nova, Soni ja Piki

Pentujen kasvutaulukko syntymästä 8 viikkoon:














Sofin mielestä on ainakin kivaa, kun saa taas mamman huomion itselleen ;)

4 kommenttia:

  1. Pikkarainen Kuura kiri kuononmitalla painovoittoon. Jihuu, siinä sitä nähtiin, että pienestä voi tulla suurta. Nää kaikki pennut on kyl niin nättejä, että ei paremmasta väliä.

    VastaaPoista
  2. Etsin tässä linkitettäväksi blogiin Aarren vauvakuvaa ja en voinut olla nauramatta tuolle kuvalle, missä kaikki muut pennut on kiltisti keskellä lattiaa ja Aarre tuolla taustalla epäilemättä maistelee listoja :D Aika hyvin on tuo tapa jäänyt pois, mutta edelleen joskus saatan yllättää Aarren varovasti maistelemasta seinän kulmia nuoleskelemalla ja löytyypä parista kulmasta hampaajäljetkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, iha totta Aarre oli ihan hirveesti noiden listojen perään, en tajua mistä sen semmoisen saikin päähänsä :D Onneks ei sitten jäänyt ihan kovin pahaksi tuo tapa kuitenkaan :D

      Poista

Iso kiitos kommentista! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittämisen pitäisi auttaa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...