sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Viikonlopun mätsärit ja mökkikuvat

Lauantai 28.4. Ulvila; Harjunpää

Lauantaina olin vain Milan kanssa kisailemassa, koska pentujen ja pienten aikuisten kehät olivat samaan aikaan, enkä olisi pystynyt välttämättä esittämään molempia. Milaa taas kerran vähän jänskätti ja nyt kun kaikki pennut olivat samassa niin erityistä jännitystä Milaan loivat isot koirat. Tämä tyttö on kyllä oikea arkajalka! Vähän harmitti kun kehässä ei pieniäkään pentuja nostettu ollenkaan pöydälle, joten tuomari katsoi Milan sitten maassa. Tämäkin uusi tilanne oli kovin jännittävä. Mila peruutteli kovasti eikä namitkaan meinanneet kelvata kaikista jännittävimmissä tilanteissa. Joka tapauksessa Mila esiintyi nätisti, vaikka jännitys olikin ajoittain kova, ja punainen nauha sieltä sitten saatiin. Punaisten kehässä Milaa ei enää niin paljon jännittänyt, mutta tyttö ei oikein jaksanut seisoa paikallaan koko aikaa, joten tällä kertaa ei sijoituttu. Tulokseksi saatin siis PUN-, mikä olikin ihan odotettavissa. Jotenkin pitäisi saada tuota Milan jännitystä laukeamaan, toivottavasti se tuosta hälvenee iän ja kokemuksen myötä. 

kuvat: Eveliina Ahonkivi


Sunnuntai 29.4. Pori; Lattomeri 


Sunnuntaina sitten molemmat koirat pääsivät mukaan, kun kehät olivat eri aikaan. Pienten pentujen kehä oli ensiksi, joten Mila pääsi taas ensin esiintymään. Milalla meni tällä kertaa todella hienosti, jännitystä ei ollut lainkaan nii paljon havaittavissa kuin aikaisemmin. Jopa pöydällä olo sujui erittäin hienosti. Mila sijoittuikin hienosti PUN2, eli neidin paras tulos tähän mennessä.

Sofi esiintyi myös hienosti ja sai pariesiintymisestä punaisen nauhan. Punaisten kehässä seisominen sujui ihan ok, mutta pientä levottomuutta oli, joten sijoitusta ei tullut. Tyytyväinen olen kuitenkin molempiin <3

 Mila (PUN2) ja Sofi (PUN-) kisojen jälkeen kotiterassilla.

Suureksi yllätykseksi törmättiin näissä Porin mätsäreissä Milan täyssiskoon Lunaan! Alettiin siinä juttelemaan, kunnes tajuttiin että meidän pennut on samasta kennelistä ja syntynyt samaan aikaan :) Tosi hieno sattuma, koska minulla ei ollut tietoakaan, että yksi siskoista asuu tällä hetkellä näinkin lähellä! Luna oli Milaa vähän reippaampi tyttö, Mila kun oli ihan oma itsensä eli ujo ;)


Siskokset Luna ja Mila 8kk. Molemmat sai punaiset nauhat. Taustalla myös meidän seurueessa ollut novaskotiannoutaja Suti, joka oli isoissa pennuissa SIN4 :)


Ensi viikonloppuna onkin Milan ekat viralliset näyttelyt! Suuntaamme lauantaina Harjavaltaan ja sunnuntaina Raumalle. Toivottavasti ei sada, vähän sellaista on kyllä luvattu... :/ No mutta harjoiteltu nyt ainakin on, saa nähdä mitä tuomarit meistä oikeen sanoo :)


* * * * * * * * * * * * *  * * * *

Lisäksi oltiin viikonloppuna jälleen mökillä. Koiria tuli taas "vaihteeksi" kuvailtua.

27.4. 




28.4.







Uimassakin käytiin itse kukin:








Siinäpä taas melkoinen liuta valokuvia ;) Äiti toi juuri Nellan meille hoitoon, näyttää kuulemma siltä, että Luna saattaisi tänään tai huomenna alkaa punnertaa pieniä maailmaan. Nyt vaan toivotaan, että kaikki menisi hyvin!

4 kommenttia:

  1. Tehän ootte olleet ahkeria kiertämään mätsäreissä! Aikamoinen sattuma tuo Milan siskon löytyminen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nyt oon innostunut käymään :) Ja hyvää harjoitusta tulevia näyttelyitä varten ;) Juu se oli kyllä melkoinen sattuma :D

      Poista
  2. Ihania mökkikuvia! Missä teidän mökki oikeen on? :) Stella oli kanssa tänään PUN- ja meilläkin meni tosi hyvin pöytä ja koko konkkaronkka, mutta ei vain jostain syystä sijoituttu.. tais Stella vilkaista just eri suuntaan kuin käteen kun tuomari teki valintansa, mutta tälläsii nää mätsärit on välillä: pienestä kiinni ja riippuen tuomarin omasta mieltymyksestä :D Oon kuitenkin iloinen että saatiin punainen nauha pitkästä aikaa :) Ens viikonloppuna tosiaan mennään kunnon näytelmiin, mutta eihän nekään vielä "virallisia" ole ;) Enemmän jännitystä vaan kun on kunnon tuomari ja saa oikeesti rodullisesti jotain palautetta plus että on paljon muita sheltti-ihmisiä katsomassa :D Mutta sitä odotellessa...

    VastaaPoista
  3. Harjakankaalla. voitte joskus kesällä tulla sinne jos tykkäätte, siellä on hyvä pitää koirii auki. Ei oo pitkä matkakaa:)

    Joo mätsärit on kyl vähä semmosii just, et tuomarin mielipide vaikuttaa niin paljon. Mut en yhtää epäile etteikö teil olis menny hienosti, stella osaa varmasti hommansa! :) Vähän tais juu tulla väärä sanamuoto, pitäs varmaan korvata virallinen just "virallisella" ;) Ei jaksais odottaa.... ;)

    VastaaPoista

Iso kiitos kommentista! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittämisen pitäisi auttaa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...