lauantai 5. tammikuuta 2013

Hampaat sairaana

Sofilla on nyt juoksut, mikä vähän herättelee katkeria fiiliksiä, kun tässä kohtaa olisi alustavien suunnitelmien mukaan neiti astutettu, mutta minkäs teet. Toivossa eletään silti vielä. Kesän silmätutkimusta odotellessa...

Milan juoksuja vielä odotellaan, viimeksi ne alkoi ennen Sofia, joten taitaa olla vähän pitempi kierto nuoremmalla neidillä. Harmittavia nuo juoksut muutenkin, kun Sofilla jää nyt niiden takia toko-tunteja välistä ja Milalla myös tulee noita agitunteja jäämään :/ Jos ei olisi lainkaan jalostussuunnitelmia, niin saattaapi olla että leikkauttaisin nuo. Mutta turha jossitella :)

Olen myös miettinyt, että pitäisikö Milaa viedä hammaskivenpoistoon. Sille on selvästi sitä hieman kertynyt takahampaisiin. Lisäksi luita syödessä jää joskus hieman punaista tahraa luihin, joten voihan olla että sillä jo pientä ientulehdusta on syntynyt. Milalla on myös pienestä asti ollut hieman ahtaasti asettuneet takahampaat, esim. haukotellessa kuulee kuinka ne hankaavat toisiaan. Purenta on kyllä ihan oikeanlainen, mutta jokin siellä silti hankaa... Senkin takia olen miettinyt, että voisi viedä sinne eläinlääkärille, jotta se voisi katsoa onko niistä jotain haittaa.





Sofilla taas on aina ollut ihan valkoiset hampaat, eikä hammaskiveä ole syntynyt. En tähän mennessä kummankaan hampaita pessyt, mutta nyt olen vähän alkanut harjoittelemaan, kun ei ole näköjään pelkkä luiden syöminen riittänyt Milalle varsinkaan. Lisäksi lisään koirien ruuan joukkoon PlaqueOff -jauhetta, joka poistaa plakkia ja pahanhajuista hengitystä.


Tuntuu vain olevan kovin hankalaa tuo koirien hampaiden peseminen, kun neidit ovat päättäneet, että se on maailman kamalin asia. Nyt olen koittanut aloittaa uudelleen sen harjoittelemisen pienin pienin askelin ja kovasti palkkaamalla. Saa nähdä miten käy :) Mikäli se aina tulee olemaan kovaa taistelua, niin en tiedä kuinka kauan sitä sitten jaksaa... :P

3 kommenttia:

  1. Tuo hammaskivi on kyllä harmillinen juttu! Meilläkin sano ell. vuosi sitten että pitäisi tuoda poistoon, mutta kun alkoi syömään luita niin hammaskivi on vähentynyt huomattavasti eikä siitä ole sen koommin huomauteltu... Toivottavasti ei ilmestyisi myöhemminkään.

    VastaaPoista
  2. Kesä tulee nopeasti, vaikka varmasti tuntuu siltä, että odottavan aika on pitkä. Vaikka mieli on maassa, on koira silti aina yhtä upea ja ihana, kävi miten kävi. Rapsuja kaikille! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Ei se aika siinä niinkään, enemmänkin pelottaa mitä sieltä sitten tulee vastaukseksi. Sokeutuuko koira vai ei.. No mutta näitä on turha miettiä etukäteen :) Kiitos ja sinne myös!

      Poista

Iso kiitos kommentista! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittämisen pitäisi auttaa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...