sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Harjavalta RN 4.5. - AVO-korkkaus

Eilen oltiin pitkästä aikaa näyttelyissä, edellisistä onkin vierähtänyt jo vuosi. Harjavallan ryhmiksessä siis oltiin ja shelttejä oli ihan kiitettävä määrä ilmoittautunut. Oltiin ensimmäistä kertaa Milan kanssa avoimessa ja yhteensä siinä luokassa oli 28 narttua. Tuomarina toimi Serbialainen Suncica Lazic. Meidän seurueessa oli lisäksi Sonia ja Stella sekä Hanne, Luna ja Viva.

Mila muisti melko hyvin miten esiinnytään, vaikka treeniä ei alla tosiaan juurikaan ole. Puhuttiin juuri, että kyllä se vaan oli niin hyvä juttu, että silloin koiran ollessa pieni tuli kierrettyä monet mätsärit treenimielessä, on siitä nimittäin jotain oppia selkärankaan jäänyt :)

No, tavoitteena meillä oli ERI, ja sehän sieltä myös tuli. Tyytyväinen siis olen, vaikkei mitään sijoittumistä tällä kertaa tullutkaan :) Arvostelukin oli ihan mukava:

"Good proportion. Typical head & expression. Ears set & carried correct. Correct neck & top- and underline. Tail set and carried correct. Good substance. Parallel position of legs. Bit narrow in front. Free movement. Coat of correct colour & quality."

(Hyvät mittasuhteet. Tyypillinen pää ja ilme. Korvat hyvin asettuneet ja kannetut. Oikeanlainen kaula sekä ylä- & alalinja. Häntä hyvin asettunut ja kannettu. Hyvä olemus. Yhdensuuntainen jalkojen asento. Hieman kapea edestä. Vapaat liikkeet. Turkki oikean värinen ja laatuinen.)

Milan värikin on mielestäni parantunut pentujen jälkeen. Ei se enää ole yhtä rusehtava kuin ennen pentuja, vaikkakin se edelleen on melko tumma merle. Mutta itse olen kovasti tyytyväinen omaan kultaani ja omissa silmissäni se on kaunis <3

Kuvat ottanut Sonia Delatte


 ERI-neidit Mila, Stella, Luna ja Viva


Mukavaa oli pitkästä aikaa, vaikka ilma oli melko vilpoinen! :) Nähtiin myös jälleen ihanaa Kuura-"vauvaa", on se vaan niin mahtavan luontoinen ihastuttaja <3 Rakastan Kuuran haleja ja pusuja yli kaiken, ja sitä jälleennäkemisääntä! :)

Seuraavaksi ollaan menossa Rauman näyttelyyn parin viikon kuluttua. Lisäksi kesäkuun loppuun olen suunnitellut Pori KV:tä (joka on tänä vuonna Nakkilassa). Muita ei olekaan vielä suunnitteilla, mutta varmaan noiden lisäksi vielä parissa-kolmessa piipahdetaan tämän vuoden aikana. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Iso kiitos kommentista! ♥ Jos kommenttiboksia ei näy, niin sivun päivittämisen pitäisi auttaa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...